Uutiset

Pyhäinpäivän messuun päättyi Paula Pääkkösen työtehtävät

3.11.2018 17.19

Pieni_L.jpg

Pyhäinpäivän messuun päättyi kanttori Paula Pääkkösen työtehtävät seurakunnassamme. Hän jää nyt lomalle ja virallisesti eläkkeelle 1.3. Helmikuussa on lähtöjuhla, josta tiedotetaan myöhemmin.

Paula aloitti työt tuomiokirkkoseurakunnassa vuonna 1986. Työntäyteisiin vuosiin on mahtunut paljon; parhaimmillaan kymmenen kuoron johtaminen. Silloin tehtävää riitti aamusta iltaan. Myös Urkufestivaalit ja herättäjäjuhlien pääsihteerin tehtävät ovat olleet mieleisiä. Ennen seurakuntaan tuloa, Paula ehti olla töissä mm. Karhumäen kristillisellä opistolla. Siihen aikaan, vuonna 1981, hän perusti Karhumäen seudun sekakuoron, jota hän on johtanut kaikki nämä vuodet ja tätä kuoroa hän on luvannut johtaa edelleen. Sattuipa siis hienosti, että viimeinen työtehtävä oli johtaa nimenomaan tätä 32 jäsenistä kuoroa seurakunnan messussa.

Lomalle ja sen myötä eläkkeelle Paula jää hyvillä mielin.
-Olen kiitollinen, että olen saanut tehdä sellaista työtä, mitä olen pienestä pitäen halunnutkin tehdä. Seurakuntaelämä on kuulunut jo lapsuudesta asti elämääni, hän sanoo.

« Uutislistaukseen