Miesten ilta

Aika: Torstai klo 18, kokoontuminen kerran kuussa. Illoista ilmoitetaan tarkemmin kirkollisissa ilmoituksissa ja tapahtumakalenterissa
Paikka: Step-koulutuksen pihapiirissä os. Siiriläntie 11-13.  

Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan miehet ovat kokoontuneet 1970-luvulta alkaen omaan keskusteluiltaansa kerran kuukaudessa. Illoissa on vuosien saatossa keskusteltu mitä moninaisimmista aiheista, usein lyhyen alustuksen pohjalta, mutta myös ajankohtaisista asioista. Illoissa on ollut vakavaa pohdintaa, mutta myös vapauttavaa naurua. Politiikkaa ja urheilua keskustelunaiheina on pyritty välttämään, koska ne herättävät yleensä voimakkaita intohimoja. Tilaisuuden aluksi on juotu kahvit ja lopussa kerätty kahviraha, jonka tuotto on jaettu jouluna lapsiperheiden joulumuistamisina. Illat on aloitettu virrellä ne päättyvät myös virteen ja Isä meidän-rukoukseen. Paikalla on yleensä noin 15-20 eri-ikäistä miestä.

Miesten illat ovat Seurakuntaopistolla.
Miesten illat ovat Seurakuntaopiston saunan takahuoneessa tässä rakennuksessa.