AVOIMET TYÖPAIKAT 

Lapuan tuomiokirkkoseurakunnassa on haettavana diakonian virka

Lapuan tuomiokirkkoseurakunta on aktiivinen eteläpohjalainen seurakunta. Seurakunnassa on noin 11 500 jäsentä, työntekijöitä on noin 50, diakonian viranhaltijoita on kolme. Vapaaehtoistehtävissä toimivia on suuri joukko. Taloudellinen tilanne on vakaa. 

Tule tekemään monipuolista ja merkityksellistä työtä Lapualla asuvien ihmisten hyväksi ja heidän kanssaan. Työ tarjoaa erilaisia kohtaamisia ja kokemuksia ja kutsuu sinut kehittymään ammatillisesti. Sinua odottaa kolmen hengen tiimi. Arvostamme hyviä vuorovaikutustaitoja, luovuutta ja osaamista diakoniatyöstä. Viranhoito edellyttää it-taitoja ja auton käyttömahdollisuutta.
Viran päävastuualueena on diakoninen perhetyö ja vammaistyö. Diakoniatyöntekijän tehtäviin kuuluvat mm. asiakastyö, monipuolinen ryhmätoiminta, hartaudet, retket sekä verkostotyö.
Viran pätevyysvaatimuksena on kirkkohallituksen päätöksen nro 162 mukainen diakonian virkaan kelpoistava tutkinto. Virkaan valitun tulee olla ev.lut. kirkon konfirmoitu jäsen. Virka kuuluu KirVESTES:n vaativuusryhmään 502. Vähimmäispalkka on 2811,89 €/kk, jonka lisäksi maksetaan mahdollista kokemus- ja suorituslisää. Seurakunnassa on käytössä laajat työterveyspalvelut, E-passi hyvinvointi- ja liikuntaedulla. Virkaan valittavan on toimitettava luotettava selvitys terveydentilastaan ja rikosrekisterilain 6 § mukainen rikosrekisteriote ennen viran vastaanottamista. Virkaan sovelletaan kuuden kuukauden koeaikaa.
 
Lisätietoja antaa johtava diakoniatyöntekijä Minna Kivistö 0442731211 minna.kivisto@evl.fi ajalla 12.-23.5. tai kirkkoherra Jussi Peräaho 044-0188533 jussi.peraaho@evl.fi ajalla 5.5.-23.5.

Virkaan haetaan 23.5.2025 klo 15 mennessä ensisijaisesti sähköpostiin lapuan.tuomiokirkkoseurakunta@evl.fi tai osoitteeseen Lapuan tuomiokirkkoseurakunta, Koulukatu 2, 62100 Lapua.

Haastattelut ovat 26.5.2025. Viran aloitus 1.9.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan.
 

Tuomiokirkko