Hautausmaakiertokävelyt avaavat paikkakunnan historiaa
Kuvassa ovat Maritta Sipilä ja Hilkka Koivusalo, jotka kutsuvat lapualaisia ja kaikkia täällä matkailevia mukaan opastetuille hautausmaakierroksille.
Lapuan Simpsiön hautausmaa on monien kiehtovien tarinoiden ja muistojen paikka. Sen eri ikäisillä lohkoilla on oma luonteensa ja muistomerkkien tyylien moninaisuus yllättää monet Simpsiöllä ensi kertaa käyvät. Puolentoista tunnin kierrokselle voi osallistua maanantaisin 22.6.-3.8. Lähtö on klo 19 siunauskappelilta. Opastetuilla kävelykierroksilla kuulee valittuja paloja Lapuan ja maakunnan historiasta. Hautausmaakierroksella nähdään monien lapualaisten merkkihenkilöiden haudat, kuullaan elämäntarinoita ja hämmästellään hautamuistomerkkien rikkautta ja symboliikkaa.
-Varsinkin hautausmaan vanhalla puolella eri aikakaudet näkyy hyvin. Toivottavasti vanhoista hautamuistomerkeistä pidetään hyvää huolta eikä niitä poisteta, sanoo Maritta Sipilä.
Hän on ollut oppaana Lapuan hautausmaakierroksilla lähes 30 vuoden ajan ja aina on riittänyt kävijöitä.
- Vaikka on ollut millainen sade, aina on ollut tulijoita, hän sanoo.
Viime kesänä kävijöitä oli kaikkiaan 104. Jopa 47 lähti kierrokselle, jossa Jorma Kallio kertoi valtiopäivämiehistä.
Tänä vuonna oppaina ovat Marittan lisäksi Hilkka Koivusalo, Hanna Haapala ja Jorma Kallio.
Hannan aiheena ovat papit, Hilkan kulttuuri, Marittan hautausmaakulttuuri ja Jorman kierrosten teemana on valtiopäivämiehet.
-Simpsiön hautausmaalla on mielenkiintoinen pappisrivi, jonne on haudattu mm. piispa Olavi Kares, kansanedustaja ja piispa Väinö Malmivaara. Kaikkiaan Simsiölle on haudattu yli 40 pappia. Pappiskierroksella nämä haudat ja henkilöt tulevat tutuksi, kertoo Sipilä.
Hilkan kierroksilla käydään läpi kulttuurihenkilöiden haudat.
-Monet lapualaiset taiteen, kulttuurin ja kirjallisuuden vaikuttajat kuten Esko Nikkari, Iska ”Paapi” Herttua, Niilo Ylivainio, Helvi Kuoppala ja Kaarina Toijanniemi on haudattu Simpsiölle ja heistä riittää muisteltavaa, sanoo Hilkka Koivusalo.
Simpsiön hautausmaalta löytyy myös muualle haudattujen muistomerkki, patruunatehtaan räjähdysonnettomuuden uhrien muistomerkki, uurnalehto ja tunnukseton hautausmaa.
Kiertokävelyitä on järjestetty Simpsiön hautausmaalla Lapuan matkailuoppaiden toimesta vuodesta 1998, sitä ennen opastuksia hoiti seurakunnan puistopäällikkö Seppo Tamminen. Lapuan tuomiokirkkoseurakunta ja Lapuan kaupunki mahdollistavat opastukset.
Kierrokselle on mahdollisuus osallistua myös ympäri vuoden kotisohvalta. Älypuhelimesta voi ladata maksutta Glopas-ääniopastesovelluksen, jonka kautta esitellään 26 kohdetta hautausmaalta. Kyseessä on lyhennelmä hautausmaakierroksesta.
***
22.6. Hanna Haapala, teemana papit
29.6. Hanna Haapala, teemana papit
6.7. Hikka Koivusalo, teemana kulttuuri
13.7. Jorma Kallio, teemana valtiopäivämiehet
20.7. Maritta Sipilä, teemana hautausmaakulttuuri
27.7. Maritta Sipilä, teemana hautausmaakulttuuri
3.8. Jorma Kallio, teemana valtiopäivämiehet
Tue Jun 09 15:59:00 EEST 2026