Uutiset

 

 

Uutislistaukseen

Eliina_Somppinetti.jpg

Kanttori Eliina Somppi eläkkeelle

13.10.2020 12.28

Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan kanttori Eliina Somppi soitti viimeisen jumalanpalveluksensa ennen eläkkeelle jäämistään sunnuntaina 11.10 poikkeuksellisissa olosuhteissa, kun kirkossa oli läsnä vain jumalanpalveluksen toimittajat. Kirkkoväki osallistui verkkokirkon ja radion välityksellä. Jumalanpalveluksen jälkeen työkaverit kukittivat, kiittelivät yhteistyöstä ja pitivät puheita työkaverilleen, jota kehuttiin tunnolliseksi, ahkeraksi ja muista välittäväksi. Eliina soitti ensimmäisen jumalanpalveluksensa 13-vuotiaana Kitinojan kirkossa. Lapsuudenkodissa musiikki oli vahvasti läsnä, seuroissa kuljettiin ja Siionin virsiä veisattiin. Uravalinta oli helppo. Eliina ja siskonsa Paula aloittivat samaan aikaan opinnot Sibelius-Akatemiassa ja perheeseen saatiin kaksi kanttoria. Suurimman osan urastaan Eliina on tehnyt Tampereella Kalevan seurakunnassa, jossa hän työskenteli 30 vuotta ennen kuin tuli ajatus palata juurille. Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan kanttorina Eliina aloitti viisi vuotta sitten. -Tämä on ollut hieno matka, täältä on aloitettu ja täällä on lopetettu. Parasta Lapualla on ollut ihmiset ja veisaava kansa, hän sanoo ja kertoo, että viimeisen jumalanpalveluksen jälkeen olo on onnellinen, liikuttunut ja hämmentynyt.
Eliinan lempivirren (342) sanoja hyräillessä kanttorimme lähtee viettämään ansaittuja eläkepäiviään: ”Niin ihanaa on ylistää sinua, Jumalamme, ja hyvyyttäsi, voimaasi nyt kiittää laulullamme. Kuljithan aina kanssamme, veit taistelussa voitolle ja olit auttajamme."