Uutislistaukseen

Tuomiokirkossa suuri virsileikkitapahtuma  27.5.

Virsitiimi

Seurakunnan työntekijät Anna Kangas, Silja Heikkilä, Tuomas Meurman, Teemu Kentta, Riitta Jukkola ja Tiina Rankinen ovat toteuttamassa virsileikkitapahtumaa.

Alakoulujen kevätkirkko toteutetaan tuomiokirkossa tiistaina 27.5. klo 9.30 luovasti leikkien, laulaen, liikkuen ja soittaen. Kaikille avoimeen kevätkirkkoon on saatu ideat ja opit virsileikistä, jonka on kehittänyt musiikin tohtori Sirkku Rintamäki. Virsileikki on ennen kaikkea heittäytymistä, uuden luomista ja yhdessä tekemistä ja sitä kaikkea tullaan kevätkirkossa näkemään ja kokemaan Sirkku Rintamäen ja Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan työntekijöiden ohjaamina. Myös työntekijöiden pukeutuminen on osa virsileikkiä.
-Kevätkirkossa kuljetaan keväisessä metsässä itse luoden ja kuunnellen metsän ääniä. Jokainen alakoulu on tehnyt uuden säkeistön tuttuun virren säveleen ja kevätkirkossa kuulemme ja laulamme koululaisten luoman yksitoistasäkeistöisen uuden virren, kertoo Tiina Rankinen Lapuan tuomiokirkkoseurakunnasta. 
Virsileikki on tullut kevään aikana tutuksi koulukinkereillä. 
-Koululaiset ovat olleet tosi luovia, rohkeita ja keskittyneitä koulukinkereillä virsileikissä. He ovat tehneet koskettavia virsisanoituksia, jotka ovat olleet syvällisiä rukouksia. Koululaisten silmät kirkastuivat ja keskittyminen oli mahtavaa, kun Herraa hyvää kiittäkää -virsi rytmitettiin jääkiekostakin tutulla rytmityksellä. Olemme saaneet kulkea hienosti soivassa keväisessä metsässä Suvivirren tahtiin, kun koululaiset ovat itse tuottaneet metsän ääniä itse tehdyillä soittimillaan tai omalla kehollaan. Ja nyt kun tämä kaikki tehdään ja leikitään yhdessä noin tuhannen koululaisen kanssa kevätkirkossa niin tästä tulee ihan huikea juttu, hehkuttaa Tiina Rankinen.


 

8.5.2025 14.47