Esikoisvauvakerhosta tuli viikon kohokohta
Joka tiistai seurakuntatalon päiväkerhotiloihin saapuu vauvoja äitiensä kanssa tapaamaan samassa elämäntilanteessa olevia. Esikoisvauvakerho on suunnattu tuoreille vanhemmille alle 1-vuotiaan lapsensa kanssa. Yksi heistä on Jenni Koskilahti, joka aloitti viime syksynä 3 kuukauden ikäisen Helmin kanssa esikoisvauvakerhossa.
-Tämä on ollut viikon kohokohta, jota odotan kovasti. Täällä on sopiva porukka ja hyvää vertaistukea, kertoo Jenni ja rohkaisee uusia äitejä ja isiä mukaan.
-Uusia kavereita kaivataan, hän rohkaisee.
-Mukaan voi tulla vaikka vastasyntyneen kanssa ja myös isät ovat tervetulleita, muistuttaa lastenohjaaja Kaisa Riihimäki. Toinen kerhon vetäjä on Sanna Joentakanen. Kerhon vetäjät suunnittelevat alkuun pienen ohjelmaosuuden. Tällä kertaa alkulaulun ja rukouksen jälkeen oli köröttelyä, lakanakeinuttelua ja laulutuokio. Ohjelmaosuuden jälkeen on vapaata jutustelua ja kahvittelua.
-Tänne on helppo tulla ja täällä on hyvä olla. Oikein lepopaikka, joku sanoo osuvasti samalla kun vauvat leikkivät hyväntuulisesti keskenään ja äidit vaihtavat kuulumisiaan.
Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan järjestämä esikoisvauvakerho on maksuton harrastus. Kristillisyys on kävijöiden mukaan luontevasti esillä ja sitä on sopivasti alun ohjelmaosuudessa.
5.3.2025 08.48