Perheiden aamupalakerho

pe 21.2. klo 9.00 – 11.15

Keskustan päiväkerhotilat

Perheiden aamupalakerho on tarkoitettu lapsille oman aikuisen kanssa. Siellä on lapsenkokoinen hartaushetki, ohjattu toimintatuokio, mahdollisuus askarteluun, vapaaseen leikkiin ja aikuisten ajatusten vaihtoon. Maksuton aamupala on tarjolla klo 9.00-9.45.

Mitä perheiden aamupalakerhossa tapahtuu?

Perheiden aamupalakerhossa pidetään lapsenkokoinen hartaushetki ja ohjattu toimintatuokio. Mahdollisuus on myös kädentaitoihin, vapaaseen leikkiin ja tietenkin myös ajatusten vaihtamiseen toisten aikuisten kanssa. Lapsen oma aikuinen huolehtii ja on vastuussa hänestä kerhon aikana, mutta toiminnasta vastaavat lastenohjaajat.

Kenelle perheiden aamupalakerho on tarkoitettu? 

Alle kouluikäisille lapsille yhdessä oman aikuisen, esimerkiksi oman vanhemman, isovanhemman, kummin tai perhepäivähoitajan kanssa.

Onko perheiden aamupalakerho maksullinen?

Kerho on maksuton.

Minkä verran ja minkälaista hartautta ja hengellisyyttä perheiden aamupalakerhossa on?

Kerhossa on pieni hartaushetki, jossa käsitellään monipuolisesti viikon teemaa. Kerhossa puhutaan taivaan Isän asioita, rukoillaan ja lauletaan hengellisiä lauluja.

Moneltako aamupala on ja onko se maksullinen?

Perjantaisin keskustassa kokoontuvassa perheiden aamupalakerhossa on maksuton aamupala klo 9.00-9.45. Mukaan voi halutessaan ottaa myös omat eväät. Toiveena on, että eväät olisivat mahdollisimman roskattomat.

Pitääkö perheiden aamupalakerhoon ilmoittautua?

Perheiden aamupalakerhoon voi tulla ilman ilmoittautumista.

  • Lapsille ja lapsiperheille Lapsille ja lapsiperheille

Linkki avautuu uudessa välilehdessä