Keskustan ilta-avoin

ma 27.4. kello 17.30 - kello 19.00

Keskustan ilta-avoin Keskustan päiväkerhotilat

Ilta-avoin eli illalla kokoontuva perhekerho on tarkoitettu alle kouluikäisille lapsille ja pienille koululaisille oman aikuisen kanssa.

Mitä avoimessa perhekerhossa tapahtuu? 

Avoimessa perhekerhossa pidetään lapsenkokoinen hartaushetki ja ohjattu toimintatuokio. Mahdollisuus on myös kädentaitoihin, vapaaseen leikkiin ja tietenkin myös ajatusten vaihtamiseen toisten aikuisten kanssa. Lapsen oma aikuinen huolehtii ja on vastuussa hänestä avoimen perhekerhon aikana, mutta toiminnasta vastaavat lastenohjaajat.

Kenelle avoin perhekerho on tarkoitettu? 

Alle kouluikäisille lapsille ja pienille koululaisille yhdessä oman aikuisen, esimerkiksi oman vanhemman, isovanhemman, kummin tai perhepäivähoitajan kanssa.

Ovatko avoimet perhekerhot maksullisia?

Avoimet perhekerhot ovat maksuttomia.

Minkä verran ja minkälaista hartautta ja hengellisyyttä avoimessa perhekerhossa on?

Avoimessa perhekerhossa on pieni hartaushetki, jossa käsitellään monipuolisesti viikon teemaa. Kerhossa puhutaan taivaan Isän asioita, rukoillaan ja lauletaan hengellisiä lauluja.

Onko avoimessa perhekerhossa tarjoilua?

Mukaan avoimeen perhekerhoon otetaan omat eväät. Toiveena on, että eväät olisivat mahdollisimman roskattomat. Aikuiset voivat kahvitella ja tuoda vuorollaan kahvi- tai teepaketin kahvi- ja teehetkiään varten. Otathan oman mukin mukaan. Tarjolla on myös voileipäkeksejä ja marmeladia.

Pitääkö avoimeen perhekerhoon ilmoittautua?

Voit tulla mukaan milloin vain pääset, sillä avoimiin perhekerhoihin ei tarvitse erikseen ilmoittautua.


Katso myös

to 23.1. klo 9.30 -11.30

Kaaranmännikön leirikeskus

Kaaranmännikön avoin perhekerho

Avoin perhekerho on tarkoitettu alle kouluikäisille lapsille oman aikuisen kanssa. Avoin perhekerho kokoontuu Kaaranmännikön leirikeskuksen kappelissa.
pe 24.1. klo 9.30 -11.30

Keskustan päiväkerhotilat

Keskustan avoin perhekerho

Avoin perhekerho on tarkoitettu alle kouluikäisille lapsille oman aikuisen kanssa.
pe 24.1. klo 12.00 -15.00

Wanha apteekki

Wanhan apteekin kaakaokerho

Kaakaokerho eka- ja tokaluokkalaisille kokoontuu Wanhalla apteekilla perjantaisin klo 12-15.