Aikojen lopun kvartetto

su 27.10. kello 18.00

Aikojen lopun kvartetto Lapuan tuomiokirkko

Olivier Messiaenin säveltämä Aikojen lopun kvartetto ja Lapuan tuomiokirkon kattoon maalatut Ilmestyskirjan hevoset pääsevät vuoropuheluun tässä konsertissa.

Ranskalaisen säveltäjä, urkuri ja ornitologi Olivier Messiaenin (1908-1992) teos Quatour pour la fin du temps, Kvartetto aikojen lopusta, saattaa hyvinkin olla 1900-luvun tunnetuin yksittäinen kamarimusiikkiteos. Sen ainutlaatuiset rytmit ja sävelkieli, äärimmäisyyksiä tavoittelevat tempot, edelleen kohtuullisen vähän käytetty kokoonpano ja ennen kaikkea sen hämmästyttävä syntyhistoria ovat kiinnostaneet niin muusikoita kuin yleisöäkin sen syntyajoista lähtien.

Olivier Messiaen oli jo ehtinyt luoda merkittävän muusikonuran Pariisin Trinité-kirkon nuorena urkuristina joutuessaan toisen maailmansodan puhjettua rintamalle. Kesäkuussa 1940 hän jäi saksalaisten sotavangiksi. Osa Aikojen lopun kvartetosta syntyi pitkällä marssilla vankileirille, loput vankileirillä hyvin karuissa olosuhteissa. Sen johtoajatuksena ovat Ilmestyskirjan luvun 10 jakeet 1-7:

”Sitten näin taas uuden, mahtavan enkelin, joka tuli alas taivaasta. Hänellä oli pukunaan pilvi ja hänen päänsä päällä oli sateenkaari, hänen kasvonsa
olivat kuin aurinko ja hänen jalkansa kuin tulipatsaat, ja kädessään hänellä oli pieni avattu kirjakäärö. Hän laski oikean jalkansa meren päälle, vasemman maalle ja hän huusi kovalla äänellä, niin kuin leijona olisi ärjynyt. Hänen huudettuaan puhui seitsemän ukkosta jylisevällä äänellä. Enkeli, jonka näin seisovan meren ja maan päällä, kohotti oikean kätensä taivasta kohti ja vannoi hänen nimeensä, joka elää aina ja ikuisesti, hänen, joka on luonut taivaan, maan ja meren ja kaiken mitä niissä on. Hän vannoi: ”Aika on lopussa. Kun tulee päivä, jolloin seitsemäs enkeli kohottaa torvensa ja puhaltaa, on Jumalan salattu suunnitelma viety päätökseen, sen mukaisesti kuin hän on palvelijoilleen ja profeetoille ilmoittanut.”

Vuodesta 2001 säännöllisesti konsertoinut nykymusiikkiyhtye TampereRaw on vakiinnuttanut paikkansa korkeatasoisessa suomalaisessa musiikkielämässä. Yhtye on kantaesittänyt lukuisia teoksia ja tehnyt yhteistyötä suomalaisen säveltaiteen kärkinimien kanssa. TampereRaw'n soittajat ovat pääsääntöisesti Tampere Filharmonian muusikoita. Niin myös tässä Messiaen-kokoonpanossa soittavat pianisti Ville Hautakangas, klarinetisti Janne Pesonen, viulisti Anna Angervo ja sellisti Maija Juuti.

Lapuan tuomiokirkossa Messiaenin teos pääsee vuoropuheluun kirkon kattoon maalattujen Ilmestyskirjan hevosten kanssa. Tekstiosuuksista vastaa Jukka Tuppurainen.

Ohjelma 10 euroa.