Ilta-avoin (avoin perhekerho)

ma 18.3. kello 17.30 - kello 19.00

Ilta-avoin (avoin perhekerho) Keskustan päiväkerhotilat

Avoin perhekerho on tarkoitettu alle kouluikäisille lapsille ja pienille koululaisille (1-2 -lk.) oman huoltajan kanssa.

Mitä siellä tapahtuu? 

Avoimissa perhekerhoissa pidetään lapsenkokoinen hartaushetki ja ohjattu toimintatuokio. Mahdollisuus on myös askarteluun, vapaaseen leikkiin ja tietenkin myös ajatusten vaihtamiseen toisten aikuisten kanssa. Lapsen oma aikuinen huolehtii ja on vastuussa hänestä kerhon aikana, mutta toiminnasta vastaavat lastenohjaajat.

Kenelle ryhmä on tarkoitettu? 

Alle kouluikäisille lapsille ja pienille koululaisille (1-2 -lk.) yhdessä oman aikuisen, esimerkiksi oman vanhemman, isovanhemman tai kummin kanssa.

Onko toiminta maksullista?

Avoimet perhekerhot ovat maksuttomia.

Minkä verran ja minkälaista hartautta ja hengellisyyttä?

Kerhossa on pieni hartaushetki, jossa käsitellään monipuolisesti viikon teemaa. Kerhossa puhutaan taivaan Isän asioita, rukoillaan ja lauletaan hengellisiä lauluja.

Onko tarjoilua?

Mukaan kerhoon otetaan omat eväät, aikuiset voivat kahvitella ja tuoda vuorollaan kahvi- tai teepaketin kahvi- ja teehetkiään varten. Lisäksi tarjolla voileipäkeksejä.

Pitääkö ilmoittautua?

Voit tulla mukaan milloin vain pääset, sillä kerhoihin ei tarvitse erikseen ilmoittautua.


Katso myös

ma 27.5. klo 18.00 -20.00

Liisa ja Matti Tainin koti, Maunumaantie 2

Lapsiperheiden ja nuorten aikuisten yhteiskristillinen solu

Lapsiperheiden ja nuorten aikuisten solu kokoontuu Liisa ja Matti Tainin kodissa maanantaisin klo 18-20. Solu kokoontuu 17.6. asti.
to 30.5. klo 18.00 -19.30

Wanha apteekki

Lapsiperheiden solu

Lapsiperheiden solu kokoontuu Wanhalla Apteekilla parillisten viikkojen torstaisin klo 18-19.30.
ma 3.6. klo 18.00 -20.00

Liisa ja Matti Tainin koti, Maunumaantie 2

Lapsiperheiden ja nuorten aikuisten yhteiskristillinen solu

Lapsiperheiden ja nuorten aikuisten solu kokoontuu Liisa ja Matti Tainin kodissa maanantaisin klo 18-20. Solu kokoontuu 17.6. asti.