Liuhtarin avoin perhekerho

ke 8.2. klo 9.30 – ke 8.2. klo 11.30

Avoin perhekerho on tarkoitettu alle kouluikäisille lapsille oman aikuisen kanssa.

Mitä siellä tapahtuu?       

Avoimissa perhekerhoissa pidetään lapsenkokoinen hartaushetki ja ohjattu toimintatuokio. Mahdollisuus on myös askarteluun, vapaaseen leikkiin ja tietenkin myös ajatusten vaihtamiseen toisten aikuisten kanssa. Lapsen oma aikuinen huolehtii ja on vastuussa hänestä kerhon aikana, mutta toiminnasta vastaavat lastenohjaajat.

Kenelle ryhmä on tarkoitettu? 

Alle kouluikäisille lapsille yhdessä oman aikuisen, esimerkiksi oman vanhemman, isovanhemman tai perhepäivähoitajan kanssa.

Onko toiminta maksullista?

Avoimet perhekerhot ovat maksuttomia.

Minkä verran ja minkälaista hartautta ja hengellisyyttä?

Avoimessa perhekerhossa on pieni hartaushetki, jossa käsitellään monipuolisesti viikon teemaa. Kerhossa puhutaan taivaan Isän asioita, rukoillaan ja lauletaan hengellisiä lauluja.

Onko tarjoilua?

Mukaan kerhoon otetaan omat eväät, aikuiset voivat kahvitella ja tuoda vuorollaan kahvi- tai teepaketin kahvi- ja teehetkiään varten. Lisäksi tarjolla voileipäkeksejä.

Pitääkö ilmoittautua?

Voit tulla mukaan milloin vain pääset, sillä kerhoihin ei tarvitse erikseen ilmoittautua.

 

  • Lapsille ja lapsiperheille Lapsille ja lapsiperheille

Linkki avautuu uudessa välilehdessä


Ota yhteyttä

TOIMIVAPAALLA Lastenohjaaja
Koulukatu 2
62100 Lapua
Varhaiskasvatuksen ohjaaja
Koulukatu 2
62100 Lapua

Liisin sijaisena 30.3.2024 asti Johanna Vuorenmaa (johanna.vuorenmaa@evl.fi, puh. 040 825 1790)