|
|
Väkevä virsidraama SALVAT 1701 ruton runtelemasta Helsingistä - tuomiokirkossa 5.2.2012 - varhennettu tunnilla presidentinvaalin takiaUpea historiallinen virsiteos SALVAT kajahtaa tuomiokirkossa sunnuntaina 5.2. Konsertti on varhennettu alkuperäisestä tunnilla klo 18:aan, jotta ihmiset ehtivät sen jälkeen ongelmitta kotiinsa jännittämään vaalivalvojaisia.
Harjun Kamarikuoro Tampereelta on tänä vuonna sukeltanut innolla vanhojen virsien väkeviin teksteihin ja voimallisen veisaamisen maailmaan moderneina sovituksina. Kuoro esittää Jaakko Mäntyjärven virsidraaman SALVAT 1701 herännäisyyden vahvalla maaperällä, Lapuan tuomiokirkossa sunnuntaina 5. helmikuuta 2012 klo 18. Gospel-muusikko ja körttiveisuun ystävä Jaakko Löytty on mukana esityksessä sekä solistina että papin roolissa. Kuorokapellimestari Heikki Liimola on jälleen valmentanut huolella kuoroaan. Liimola löysi ohjaajaksi Katri Hätin, jonka kanssa hän oli tekemässä viime keväänä Tampereen oopperan Taikahuilu-produktiota. Häti onkin tarttunut innolla virsidraaman dramatisointiin ja hänen ohjauksessaan kuoron tulkintaan on saatu lisää tasoja ja liikkuvuutta. Puherooleissa ovat Löytyn lisäksi virkamiehenä näyttelijä Manu Havisalmi ja ruttoon sairastuneen naisen osassa Taru Huokkola. Kriisiviestintää 1700-luvulta Teos sijoittuu vuoden 1710 tienoille, jolloin ilkeä ruttotauti kaataa lyhyessä ajassa puolet Helsingin kaupungin väestöstä. Rakkaitaan surevat "inhimiset" joutuvat pelon ja tuskan valtaan. Vuoden 1701 virsikirjan sävelillä SALVAT 1701 luo kuvan tuon ajan kollektiivisista selviytymiskeinoista ja armon kaipuusta. SALVAT 1701 kuvaa nykyajallekin tutun tuntuista poikkeustilaa. Teoksen draamankaareen kuuluvat vanhoista dokumenteista poimitut Helsingin kaupungin viranomaisten reglementit ja papin moraalisaarnat. Pelottavan epidemian puhjettua kansalle annetaan mielikuva, että kaikki on hallinnassa. Eri viranhaltijat antavat kuitenkin ristiriitaisia ohjeita. Ihmisiä kielletään kokoontumasta ja viettämästä minkäänlaisia hautajaismenoja. Säännöt jäävät tyhjäksi kirjaimeksi; ihmiset kokoontuvat kirkkoon veisaamaan ja pienet pojat haluavat saattaa äitinsä kunnialla hautaan. Jaakko Mäntyjärven SALVAT 1701 on valmistunut vuonna 2001. Mäntyjärven käytännönläheiseen sävellys- ja sovitustyyliin kuuluu, että SALVAT 1701 kerää innoituksensa paitsi vanhoista virsistä, myös kansanmusiikista, klassisesta ja modernista kuorolaulusta ja nykyajan iskelmämusiikista. Mäntyjärvi on Harjun Kamarikuorolle tuttu säveltäjä, sillä kuoro on muun muassa kantaesittänyt hänen teoksensa Vain sana vuonna 2004. Mäntyjärvi myös laulaa Heikki Liimolan johtamassa Klemetti-Opiston kamarikuorossa. SALVAT 1701 -teoksen solisteina ovat mm. Tampereen ortodoksisen seurakunnan tuore kanttori, tenori Heikki Hattunen, basso Juha Ritalahti, sopraanot Kaisa Kelloniemi, Minna Nappari ja Leena Riihiviita sekä altto Tiina Ollikainen. Kuorolaisista solistiosuuksia esittävät myös Janne Salmenkangas, Outi Viitasalo-Ruusukallio ja Leena Hautakangas. Lue lisää kuorosta http://www.harjunkamarikuoro.net/ Jos olet kiinnostunut säveltäjästä, klikkaa http://web.mac.com/jaakko.mantyjarvi/Sivusto/CV_(FI).html ![]() |