Sielu haavoilla - Sana sinulle Hoitavan sanan päivilta

Moni odotti Anneli Montosen puheenvuoroa Wanhassa Karhunmäessä Hoitavan sanan päivillä maaliskuussa 2011. Hän kuitenkin sairastui juuri ennen tapahtumaa. Hänen lämpimät sanansa ja koko puheenvuoronsa kuitenkin kuultiin, sillä hän lähetti sen luettavaksi päivien järjestäjälle Sinikka Lammille.

Tässä koko puheenvuoro sinulle luettavaksi. Ehkä saat siitä lohdun sanan sidetarpeiksi omille sielun haavoillesi.

...
SIELUN HAAVAT, Lapua 19.3.2011

Rakkaat Ystävät, kuinka mielelläni olisinkaan ollut jakamassa kanssanne viikonlopun aikana tuntoja ja ajatuksia elämämme kiemuroista: iloista ja suruista, haavoista ja paranemisista. Mutta jostain syystä Taivaallinen Isämme on laittanut nyt asiat toiseen järjestykseen kohdallamme. Rukoilen teidän jokaisen puolesta täällä hiljaisuudessa, että Pyhä Henki saisi olla siellä läsnä, hoitamassa itse kutakin tahtomallaan tavalla.

- Järkyttäviä ovat olleet viime viikkojen haavoittuvan yhteiskuntamme uutiset ympäri maailman. Ne ravisuttavat ihmisten mieliä kaikkialla. Meidän pienten ihmisten murheet tuntuvat tällä hetkellä hukkuvan suuren maailman myrskyihin. Mutta kaikesta huolimatta meidän hyvä Jumalamme on myös yhden ainoan turvattoman ihmisen rinnalla juuri hänen omissa elämänvaiheissa, joita hän käy elämässään läpi. Hän ei unohda kaaoksen keskellä yhtä ihmistä. Muistakaamme se ja lohduttakoon se meitä joka päivä.

Luen tähän alkuun erään lohdullisen pienen kirjoituksen yhdestä kirjasta. Antakoon se rohkaisevan pohjan näitten kahden päivän aikana käymällemme keskustelulle sielujemme haavoista. Haavat elämässämme eivät suinkaan ole pelkästään kielteinen asia, vaan haavoissamme on myös ihmeellistä voimaa:

”Erään miehen tehtävänä oli aikoinaan kantaa vettä isäntänsä viljelysmaille. Hän kantoi olkapäillään kahta ruukkua, joista toinen oli rikki. Siitä tihkui hiljalleen ulos vettä, jota ei ollut enää juurikaan jäljellä miehen päästyä pellolle. Viikkoja ruukku oli hiljaa, mutta sitten se alkoi surullisena puhua kantajalle: ”Olen huono ruukku. Veteni valuu halkeamista. Miksi et heitä minua pois ja hanki ehjää tilalleni?” Vedenkantaja vastasi: ”Hupsu ruukku. Et sinä ole huono, olet vain erikoinen. Etkö huomaa, että vedenkantopolulleni on kasvanut kesän aikana hieno kukkarivi siihen, mihin olet valuttanut vettä. Isäntäni on saanut itselleen ja mailleen kauniita kukkia, ja se on kokonaan sinun ansioitasi.”

Me emme useinkaan itse saa nähdä, mitä meidän rikkinäiset elämämme ruukut ja haavat saavatkaan aikaan lähiympäristössämme. Kuinka kauniita kukkia ja vihreätä nurmikkoa poluillamme kasvaakaan!

Ei ole ketään täysin ehjää

Me voimme lähteä katselemaan aihettamme siitä ajatuksesta käsin, ettei meissä ole tässä salissa yhtään 100 % ehjää ruukkua, ehjää sielua. On vain rikkinäisiä ruukkuja ja haavoitettuja sieluja.
Se on lohdutuksemme. Meidän ei tarvitse ylpeillä ehjyytemme kanssa, vertailla toisiamme, ihastella toisten eheyttä ja voimaa, vaan me saamme olla tavalla ja toisella rikki ja haavoitettuja niin toistemme kuin Jumalamme edessä.

Ollaan hiljaa sydämissämme ja avataan sydämen haavat Jeesuksen katseltaviksi. Annetaan hänelle lupa mennä sisimpiin sielumme sopukoihin saakka, ja katsella niitä kipeitä haavoja, joita elämä meihin on lyönyt. Ne haavat ovat kenties olleet matkakumppaneina monilla jo lapsuudesta ja nuoruuden päivistä saakka. Toiset ovat saaneet säilyä ehkä vähän ehjempinä kuin toiset, mutta rampoja ollaan kaikki tavalla tai toisella.

Voimme olla rikki ja haavoilla näkyvällä tavalla, niin fyysisesti kuin henkisesti
Sanotaan, että aika parantaa haavat. Ja niinhän useasti onkin. Kyllähän sanonta pitää joskus paikkansa. Sormeen viilletyt pienet haavat paranevat vieläpä nopeassa tahdissa. Mutta kaikki haavamme eivät suinkaan parane samanlaisella vauhdilla. Sielun haavojen ja mustelmien paranemiseen tarvitaankin erilainen aika ja eri lääkkeet. Silloin ei enää laastari autakaan.

Meillä on sisimpäämme asti osuneita iskuja ja lyöntejä, jotka muistamme varsin hyvin. Niitä haavoja meihin on voitu iskeä jo varhain. Niitä ei monestikaan voi ohittaa olankohautuksella, eivätkä ne niin vain unohdu.

Millaisia ovat sinun sielusi haavat?

Minkähänlaisia ovat sinun sielusi haavat tänä päivänä tässä yhdessä ollessamme? Mitä tulee heti ensimmäisenä mieleen, kun ajattelet oman sydämesi haavoja?

Ovatko haavat vielä sellaisia, että niiden muisteleminen tekee kipeää, vai ammottavatko ne kenties vielä aivan auki, ovatko vereslihalla? Vai ovatko jo arpeutumassa. Voinko ne jopa unohtaa ja painaa villaisella.

Olemme varmaan jokainen eri vaiheissa haavojemme ja rikkinäisyytemme kanssa. Nykyisin puhutaan monenlaisista eheytymisseminaareista, itsensä kehittämisen viikonlopuista, onnellisuusseminaareista jne. Ihmisillä on valtava halu tulla ehjäksi, kokonaiseksi, täydelliseksi. Itse olen sitä mieltä, olen realisti, että emme me täällä maan päällä tule koskaan täysin ehjiksi. Minusta meidän on vapauttavaa kokea, että saamme olla sellaisia kuin olemme, keskeneräisiä. Ei tarvitsekaan koko ajan pinnistellä tullakseen joksikin, vaan saa olla se, mikä on, särkynyt tai ehjä, olla reilusti Jumalan käsissä sellaisenaan. Nauttia täysihoitoa koko ajan aamusta iltaan.

Selviytymisen realismia

Minuun teki valtava lukuelämyksen viimeksi lukemani kirja: Cleland Thom: Haavoittunut usko. Oikeastaan sen olisi voinut lukea näillä luennoilla vaikka kokonaan läpi, jos olisi ollut aikaa. Realistisesti kirjoittaja kertoo elämän haavoista, joita meihin ihmisiin isketään kovemmin ja hiljemmin, ja kuinka niitten kanssa selviydymme Jumalan avulla päivästä toiseen. On mahdottoman vaikean tuntuisia päiviä, joista emme tunnu pääsevän iltaan saakka, on vähän helpompia päiviä, joitten läpikäyminen ei tuota suurta tuskaa, ja on niitä helppoja päiviä, joitten läpi saamme ikään kuin vihellellen kulkea.

Kaikkea mahtuu elämään. Hän ei alkuunkaan tuossa kirjassa esitä sellaisia mielipiteitä, että elämä olisi helppoa ja ehjää, vailla pettymyksiä ja haavoja, vaikka ihminen kuinka kokonaisvaltaisesti haluaa elää Jumalan lapsena, ja Hänen johdatuksessaan. Hän antaa vain ymmärtää koko kirjan läpi, että elämä on aika raadollista ja vajavaista, mutta Jumalan käsistä otettuna hyvää elämää. Hän ei luo elämän ylle unelmien pilvilinnoja, jotka sitten puhkeavat kerta toisensa jälkeen ja aiheuttavat suuriakin pettymyksiä.

Näkyvät haavat meissä voivat olla sairautta ruumiissa tai sielussa. Köyhyys, työttömyys, yksinäisyys ovat myös monen osana elämässä. Tällaiset tilanteet voivat näkyä meistä hyvinkin selvästi ulospäin ihmisten keskuudessa ollessamme. Ihmissuhteiden vaikeudet ja ristiriidat repivät monen ihmisen sielun syville haavoille. Monesti näistä ristiriidoista ei löydy ulospääsyä edes ammattiauttajankaan avulla.

Rikkinäisyyttä ei tarvitse peitellä

Ympärillä olevat ihmiset näkevät ne, voivat selittämättäkin ne havaita. Niitä ei tarvitse peitellä, emmekä edes siihen pysty. Tällaiset ulospäin näkyvät ahdistukset antavat mahdollisuuden ympärillä oleville ihmisille yrittää auttaa lähimmäistä konkreettisella tavalla.

Vaikka tällä tavalla elämäämme haavoittavat asiat ovat raskaita taakkoja kannettavaksi, ne ovat helpompia sen vuoksi, että ne usein voidaan jakaa toinen toisensa kanssa. Niistä voidaan keskustella, etsiä ulospääsytietä yhdessä, rukoilla avoimesti, tukea toinen toista, ottaa osaa, ymmärtää.

Haavat, jotka eivät näy

Vaikeampaa meidän on elämässämme kestää sitten ne haavat sielussa, joita toiset eivät näe, joista emme voi puhua. Ne voivat olla niin hävettäviä, niin arkoja, niin vaikeita, ettei niitä voi jakaa edes läheisen ihmisen kanssa. Perhepiirissä, ystävyyssuhteissa, työyhteisössä, seurakunnissa meidän sydämeemme ja sieluumme isketään sellaisia veitsiä, joitten terät ovat viiltäviä, kovia, silpovia, ne lyövät syvät haavat, jotka salassa itkettävät ja kauhistuttavat. Ja jos kenellekään ei voi sieluaan avata, me ymmärrämme, että tällaisten asioiden läpikäyminen vie aikaa ja on todella tuskallista. Ja haavat paranevat hitaasti, jos ollenkaan. Usein nämä sielumme salaiset, toisten silmiltä piilossa olevat haavat vievät monesti meidät epätoivon partaalle. Jos hyvä Jumalamme ei olisi meitä parantamassa tällaisten iskujen kohdalla, olisimme totaalisesti hukassa.

Muistan omasta elämästäni vuosien takaa tällaisen vaikean elämänjakson, jossa olin ikään kuin suljettu oman elämäni vankilaan. Siinä ei ollut ulospääsyä suuntaan eikä toiseen. Se oli kammottavaa aikaa. Vain yksin Jumala pystyi näkemään sydämeni syvyyteen. Psalmin kirjoittaja kuvaa tällaisia vaiheita elämässä syvin sanoin. Ps 107:4,5, 10,12,26,27. ”He harhailivat erämaassa, autiossa, tiettömässä maassa, löytämättä asuttua kaupunkia. Heidän oli nälkä ja jano, heidän sielunsa nääntyi heissä. He istuivat pimeydessä ja synkeydessä, vangittuina kurjuuteen ja rautoihin. Hän masensi heidän sydämensä kärsimyksellä, he sortuivat, eikä ollut auttajaa. He kohosivat taivasta kohti ja vajosivat syvyyksiin; heidän sielunsa menehtyi tuskasta. He horjuivat ja hoippuivat kuin juopunut, ja kaikki heidän taitonsa hämmentyi.”

Jumalan aika tuli

Mutta kun Jumalan aika kohdallani tuli vuosien jälkeen, Hän vapautti minut tästä vankilasta elämään uudelleen, Hän antoi voimaa jatkaa vaellusta. Haavat osin paranivat, mutta arpia kannan varmaan elämäni loppuun saakka.
Jos täällä on joku, jonka elämässä on tällainen salattu vankeuden ja ahdistuksen aika parhaillaan menossa, tahdon rohkaista: ”Älä menetä toivoasi. Usko ja luota Jumalaan, Hänen käsissään et joudu hukkaan. Tulee aika, jolloin saat päästä vapauteen sinun elämäsi vankilasta, kun Jumalan aika koittaa”

Matkalla, paranemaan päin

Me olemme tietyllä tavalla aina matkalla haavojemme kanssa. Paranemaan päin. Vaikkakin täydellinen parantuminen kohdallamme onkin vasta perillä taivaan kirkkaudessa. Haavamme ovat avohaavavaiheessa, umpeutumassa, arpeutumassa, ehkäpä jo kasvaneet umpeen, niin ettei jälkiä enää voi edes havaita. Monesti joudumme kuitenkin vielä elämässä kokemaan, että isotkin haavat, jotka ovat jo paranemassa, saatetaan repäistä rajusti auki uudelleen, ja kaikki onkin aloitettava jälleen alusta. Perheitten hajoamiset, ihmissuhteitten rikkoutumiset, työstä irtisanomiset, hylkäämiset, yksinjäämiset, jne, ovat repimässä auki jo arpeutumisvaiheessa olevia haavoja.

Raamattu osoittaa meille läpi VT:n ja UT:n, että ihmiskunnan historiassa maa ei ole kantanut päällään kovinkaan ehjiä ihmisiä, vaan monella tavalla haavoitettuja, rikkinäisiä, onnettomia, epäonnistuneita, keskeneräisiä yksilöitä. Samassa suossa ryvetään; nykyisen teknistyneen ja modernin aikakaudenkin ihmiset. Aivan samanlaisia rämpijöitä olemme olleet läpi koko ihmiskunnan historian. Lohduttavaa, me voimme samaistua heihin täydellisesti.

Me haavoitamme toisiamme

Me ihmiset haavoitamme toisiamme. Mutta olen kamppaillut monesti Jumalan sanan äärellä, joka suoranaisesti sanoo, että myös Jumala itse haavoittaa ja lyö meitä. Se ei tunnu ollenkaan hyvältä.

Ei ole aivan helppoa yhtyä hengellisen laulun sanoihin: ”Kiitä Jeesusta ain, sinun parhaakses vain, Hän nyt lyö, mutta taas parantaa. Ketä hän rakastaa, sitä myös kurittaa, Kiitä sieluni ain Jumalaa.”

Eikö joskus tunnu melkeinpä siltä, että Jumala katselee sivusta kädet taskuissaan tekemättä yhtään mitään, vaikka hän näkee, mitä meille tapahtuu, miten meitä haavoitetaan? Ja vieläpä hän itse myös niin tekee..

- 5.Moos.32: 39 Mooseksen valtavassa virressä Jumala sanoo suoraan, aivan kiertelemättä ja kaunistelematta: ”Katsokaa nyt, että minä, minä olen, eikä yhtäkään Jumalaa ole minun rinnallani. Minä kuoletan ja minä teen eläväksi, minä lyön ja minä parannan; Eikä ole sitä, joka pelastaisi minun käsistäni.”.
- Hannan ylistysvirressä Hanna laulaa 1. Sam.2:6 ” Herra antaa kuoleman ja antaa elämän, hän vie alas tuonelaan ja tuo ylös jälleen. Herra köyhdyttää ja rikastuttaa, hän alentaa ja ylentää. Hän tomusta nostaa halvan, Hän loasta korottaa köyhän.
- Hoosea 6:1 sanotaan aika rajusti: Tulkaa, palatkaamme Herran tykö, sillä hän on raadellut meitä, Hän on lyönyt meitä.
- Ps.70:20 Sinä, joka olet antanut meidän kokea paljon ahdistusta ja onnettomuutta.
- Ps 31:11-13 kuvaa rajusti haavojen kanssa kamppailevan ihmisen osaa. Elämäni kuluu murheessa, vuoteni katoavat huokaillessa. Voimani ehtyvät rikkomusteni tähden, luuni riutuvat. Vihamieheni pitävät minua pilkkanaan, naapurit minua ivaavat, tuttavat karttavat. Kaikki, jotka tulevat kadulla vastaan, kiertävät minut kaukaa. Minut on unohdettu kuin olisin kuollut, minut on hylätty kuin särkynyt saviruukku.”

Haavoilla olevaa sydäntä on hyvin helppo haavoittaa lisää.

Lyötynä ei silti ole yksin

Vaikka Jumala tuntuu itsekin meitä haavoittavan ja sallii niin tehdä muittenkin, niin Raamattu ei koskaan anna meidän ymmärtää, että Jumala jättäisi ihmisen kuin nallin kalliolle lyöntiensä ja sallimansa ahdistuksen keskelle.
Sadat, tuhannet ovat ne Raamatun lohduttavat jakeet, joihin me saamme tarttua elämämme haavoissa, ovatpa ne lyöty meihin toistemme käsistä tai Jumalan käsistä lähteneinä.

Näitä Raamatunpaikkoja katselemme sitten seuraavalla tunnilla

Kaikista haavoista emme pääse

Vaikeimpia asioita meidän hyväksyttäväksemme ovat ne parantumattomat haavat ja kipupisteet, joita me sitten joudumme sielussamme ja sydämissämme raahaamaan koko elämämme ajan ja jotenkin tajuamme, ettemme koskaan pääse niistä irti ja vapaaksi. Näistäkin haavoista raskaimmiksi jäävät vielä juuri ne, joista emme voi kenellekään muulle kuin Jumalalle puhua.

Jeremia kyselee tuskaisesti (Jer.15:18) Miksi kestää minun kipuni ainiaan ja haavani on paha, eikä tahdo parantua? Sinä olet minulle kuin ehtyvä puro kuin vesi, joka ei pysy. Vaikka nämä sanat liittyvät Jeremian profeetankutsumukseen ja niihin liittyviin taisteluihin, siinä on kipeä kysymys omia haavojamme ajatellen.

Tutut kysymykset

Kipujemme keskellä ovat tuttuja kysymyksiä huulillamme: Herra, kuinka kauan, etkö jo kuule minua, etkö auta minua, etkö näe, ja tartu elämääni, en jaksa enää, kuinka kauan vielä. Herra, vapauta minut jo tästä tuskasta.
Pitkältä tuntuu hyväksymisen tie Paavalin paikalle tyytymään Jumalan vastaukseen. En ota sinulta pois piikkiäsi, en paranna kokonaan sinun haavojasi, mutta sinullekin minun armossani on kylliksi. Uskotko sen? Uskallatko uskoa, että minä pidän sinusta huolen kipuinesi ja haavoinesi? Minä rakastan sinua, sanoo Jeesus meille jokaiselle henkilökohtaisesti.
Tarvitsemme paljon Jumalan armoa ja rakkautta, että jaksamme ja uskallamme taipua sanomaan sydämestämme Jumalalle. Tapahtukoon sinun tahtosi, jos sinä et minua täysin haluakaan haavoistani parantaa täällä ajassa.

Synnin haavat parantaa Kristuksen veri

Viimeisenä vielä muutama sana synnin haavoista, joita meidän sydämissämme on jokaisella ja joista emme koskaan pääse täysin vapaaksi maan päällä. Onneksi saamme joka päivä turvautua Jeesuksen veren puhdistavaan anteeksiantamukseen kerta toisensa jälkeen. Saamme omistaa joka hetki sydämeemme Jeesuksen lupauksen: ”Tyttäreni, poikani, ole turvallisella mielellä, minä annan sinun syntisi anteeksi.” Jeesus puhdistaa ja parantaa synnin tuomia haavoja jatkuvasti. Daavidin lailla joudumme tunnustamaan: ”Minun syntini on aina minun edessäni.”

Ps.38:4,5,7-8,9,11 Ruumiissani ei ole tervettä paikkaa, koska sinä olet minuun vihastunut. Pahojen tekojeni tähden eivät jäseneni saa rauhaa. Syntien kuorma käy yli voimieni, se on raskas taakka, raskaampi kuin jaksan kantaa. Olen painunut kumaraan, vääntynyt vääräksi. Aamusta iltaan minä kuljen surusta synkkänä. Lanteeni ovat tulessa, ruumiissani ei ole tervettä paikkaa. Olen lopussa, rikki lyöty, sydämeni huutaa tuskasta. Sydämeni värisee, silmieni valo sammuu.

Syyllisyyden taakkojen ja haavojen kanssa ei ole helppoa elää, sen tietää jokainen. Sielu ei saa rauhaa. Synnin kipu voi polttaa jopa fyysisesti ruumista, eikä se ole vain kipua sielussa ja hengessä. Meillä voi oikeasti olla tunne, että olemme painuneita kumaraan, vääntyneitä vääräksi. Synnin taakan alla olo voi näkyä ulospäinkin.

Langenneen rukous, katumuspsalmi 51, on syvää kertomusta synnin ja syyllisyyden alla olevan ihmisen haavoista. Synnin haavoja sielussamme ei mikään inhimillinen mahti ei lääkärin lääke, eikä terapeutin taito voi parantaa. Synnin haavoja ei aikakaan voi pyyhkiä pois. Synnin haavat voi parantaa vain Jeesuksen Kristuksen maahan vuotanut veri ja Hänen täydellinen anteeksiantonsa. Hän on ylilääkäri, jolla on apu synnin vaivoihin.

Turvallisissa käsissä

Haavoilla ollaan, haavoille jäädään, mutta turvallisissa käsissä ollaan kaiken keskellä. Ketään ei pyyhkäistä laidan yli koettelemaan omia siipiään ja voimiaan. Saamme jäädä Isän kämmenelle. Kenenkään ei ole pakko lähteä noista käsistä pois. Jeesus sanoo: Tulkaa minun luokseni kaikki” Ehkäpä Hän lisäisi noihin sanoihin tänä päivänä meille tässä. Tulkaa ja pysykää minun luonani. Pysytään Jeesuksen luona, niin olemme turvassa.