Etusivulle | Yhteystiedot | Sivukartta | Tekstikoko | Haku

Lapuan Tuomiokirkkoseurakunta Koulukatu 2
62100 Lapua
**@**

Taloustoimisto
Auki ark. 9-14
puh. (06) 4385 251 ja 4385 250

Kirkkoherranvirasto
Auki ark. 9-14, lisäksi ke 16-17
puh. (06) 4385 230 ja 4385 231

Telefax (06) 4385 270

Kinkeripiirikartat nyt pysyvästi esillä seurakuntatalolla

Uudet kinkeripiirikartat ovat nyt pysyvästi esillä seurakuntatalon alasalin viereisellä käytävällä. Niiden ensiesittely oli sunnuntaina 16. tammikuuta, jolloin seurakuntalaisia kutsuttiin tutustumaan niihin messun jälkeen.

Varsinkin Lapuan sisällä viime vuosina muuttaneita kiinnosti, mihin piiriin he nyt kuuluvat. Yllätyksiäkin löytyi. Esimerkiksi Saarenkankaan piiri on yhdistetty Saari-Välilään, ja siihen on liitetty myös Saarenkujan ja Ilkankujan varsi, jotka aiemmin kuuluivat Kirkon läntiseen kinkeripiiriin.

Joku huomasi käyneensä joskus "väärillä" kinkereillä. Eipä tuosta haittaa ole, sillä kaikki saavat tietenkin käydä valintansa mukaan minkä tahansa piirin kinkereillä, sillä ne ovat avoin seuratilaisuus. Monet käyvätkin esimerkiksi lapsuutensa kinkeripiirissä, jossa voi tavata tuttuja.

Nuorempi polvi löytää nyt piirinsä

Kinkerikarttojen laatimiseen ryhdyttiin, koska nuoremmat polvet eivät osaa automaattisesti sijoittaa itseään oikeaan kinkeripiiriin. Karttoja ei olekaan ollut käytössä sitten 1960-luvun.

Lapualla toimii 36 kinkeripiiriä, joiden rajat ovat olleet olemassa pitkälti vain varttuneen väen ja seurakunnan työntekijöiden muistissa. Kirkkoneuvosto on toisinaan tarkistanut ja muuttanut kinkeripiirien rajoja, ja kaikki tämäkin tieto on nyt koottu uusiin karttoihin. Muutoksia aiheuttavat esimerkiksi uusien asuntoalueiden syntyminen ja pienten kylien piirien yhdistäminen.

Tarkempaa tietoa kaivataan

Seurakunnassa toivotaan, että seurakuntalaiset kävisivät tutkimassa karttoja ja tarkistamassa niiden paikkansapitävyyttä mahdollisia korjauksia varten.
Kinkerikarttojen laatimiseksi tehtiin esityöt viime vuoden kinkereillä. Tiedotussihteeri kopioi papeille mukaan kunkin alueen pohjakartan, johon kinkeriväki yhdessä papin kanssa merkitsi mahdollisimman tarkkaan oman piirinsä rajat.

Monissa kohdin rajojen paikat jäivät vielä epävarmoiksi. Ennen vanhaan se oli määritelty talon ja ojan tarkkuudella, ja monella tämä tieto on vielä pääkopassa.


Kaupunki räätälöi kartat

Kaupungin maankäyttö- ja kaavoitusosasto räätälöi seurakunnalle maanmittauslaitoksen pohjakartoista juuri tähän tarkoitukseen soveltuvat suurikokoiset kartat. Malmin kehystysliike hoiti kehystyksen sekä pinnoittamisen pleksillä. Tiedotussihteeri on merkinnyt piirien rajat punaisella merkintäteipillä siten, että niitä voi tarkentaa, muuttaa ja päivittää tarpeen mukaan. Toinen kartoista on koko pitäjän laajuinen, toinen on erikseen keskustan alueesta.

Teksti ja kuvat Heli Karhumäki

Esa Rautakorpi ja Reima Katajamäki Lapuan kaupungin maankäyttö- ja kaavoitustoimistossa räätälöivät maanmittauslaitoksen digitaalisista pohjakartoista sopivat juuri tähän tarkoitukseen.

Tietotekniikalla poistettiin runsaasti tarpeettomia merkintöjä ja jäljelle jätettiin ne, joiden avulla ihmiset hahmottavat kotinsa sijainnin.

Kartat tulostettiin toimiston jättitulostimilla.

Papit ja kanttorit kävivät tutustumassa juuri valmistuneisiin karttoihin, Kinkerikierrokselle lähtevät kaikki viisi pappia, kaksi vakituista kanttoria. Lisäksi kierrokselle kutsutaan aina kolme vierailevaa kanttoria.

Karttojen ensiesittelyssä kävi kymmeniä lapualaisia. Tarjolla oli myös kirkkokahvit, sillä messu oli osa Leijonien kirkkopyhää Lapualla.

Omat kodit löytyivät tarkoista kartoista.

Moni eläkeiässä keskustaan muuttanut saikin tarkistaa uuden kinkeripiirinsä, sillä keskustan alueella on vieri vieressä useita kinkeripiirejä.

Joku huomasi käyneensäkin joskus "väärillä" kinkereillä. Eipä tuosta ole haittaakaan!

Tältä näyttää koko pitäjän laajuinen kartta sekä punaisella merkityt 36 kinkeripiiriä.

Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä Sivun alkuun Tulosta