Miten niille uudenvuoden lupauksille käykään? Ja sille pohjalaismiehelle, joka... Lue murrehartaus

Onko tarkoitus panna elämä remonttiin vuoden vaihtuessa? Mahtaako onnistua?

Heli Karhumäen uudenvuodenaaton aamuhartaus Yle 1:llä.

................................
Yle 1:n Aamuhartaus 31.12.2010
Heli Karhumäki

Niskasta kiinni?

Taas on kuule vuoren viimeenen päivä. Joulut on juhulittu, kinkut on syöty ja Jeesuksen kans jatketahan matkaa

Näin vuorenvaihtees sitä alakaa heleposti teherä tilinpäätöstä siitä, miten on tullu elettyä. Moni päättää panna elämää remonttihin. Pitääs karsia huonoja tapoja ja ottaa tilalle parempia, ja vuorenvaihde on hyvä ajankohta ottaa ittiänsä niskasta kiinni. Ja jos rehellisiä ollahan, niin loppiaanen on hyvä ajankohta haurata nämä hyvät päätökset vähin äänin...

Virsikirian uurenvuoren virsis ei palion kaunistella ihimisen kykyä teherä parannusta. Eikö kuule tämäkin virsi 37 sopis hyvin melekeen jokaasen suuhun:
”Kuinka käytin ajan menneen, antamasi lahjatkin? Yhtä huonosti kuin ennen kunniaasi kirkastin. Lähimmäisen laiminlöin tekemättä jäänein töin. Kantanut en ristiäni nurkumatta, mielelläni.”

Eikä tämä vielä mitään. Totta kai me jätetähän tekemättä palio hyvää. Ei se oo syntiä, että teköö parahansa, eikä aivan onnistu, vaan se, kun teköö tieten tahtoen justihin sen, minkä tietää vääräksi. Paavalikin kiriootti, ja se ny sentään oli Jumalan mies, että ”Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.”

Joskus tekis mieli piiloutua

Kyllähän sitä joskus kiusauksen eres melekeen toivoos, että voi kun Jumala panis silimänsä hetkeksi kiinni. Mutta meirän suomalaasten kallohon on taottu niin lujasti tieto kaikkinäkevästä Jumalasta, että sitä on vaikia työntää pois mielestänsä.

Eikö oo kumma, että sitä yrittää joskus piiloutua Jumalalta, vaikka se kumminkin on se perimmäänen turva, sitten kun omat voimat loppuu. Tästä ikiaikaasesta ristiriirasta kertoo sekin yks pohojalaasmiehen äänellä kerrottu tarina. Se menöö näin:

Pohojalaasmiehen tuska

”Mä luulin, että hallitten tämän. Pirän kahta naista, toista emäntänä, toisen kans vähä leikin, niin kun isäkin aikoonansa. Sitä luulis, että se on pahinta, jos emäntä epäälöö, niin kun äiti epääli, ja kyttäs ja itki ja haukkuu. Päin vastoon. Pahinta on, kun emäntä uskoo muhun kun kiven silimähän. Se on musta ylypiä. Se nojaa mun kylykehen toisten nähären. Se luottaa muhun kun johonkin peruskalliohon. Eikä se ymmärrä, mitä sen selän takana tapahtuu.

Kerran kun mua oikeen puristi, mä avasin vihkiraamatun, ja yritin löytää sen kohoran, joka lohorutti mua lapsena: Me oomma kun kananpoikia jokka Taivaallinen isä kokuaa siipiensä suojahan niin kun kanaemo.
En löytäny sitä raamatunkohtaa. Mutta tämä pökkäs silimihin: ’Voiko kukaan pitää sylissään hehkuvia kekäleitä ilman että vaatteet syttyvät tuleen?’

Voi kun aharistaa. Ei se synti, vaan se kiinni jäämisen peleko. En mä pelekää niitä vesiä vaimon silimis, vaan sitä itkutoonta surua, jonka se yrittää peittää. Kun ei tämoo eres ensimmäänen kerta.

Sen mä kestääsin, jos se syyttääs, mutta en sitä, kun se armahtaa. Sen takia tämä ei saa ikinä tulla juluki. Eikö sekin oo uskollisuutta, että hauras mä lepään sen vieres.”

Syntiä, salaalua, selittelyä

Tätähän se on ihimisen elämä. Syntiä, salaalua ja selittelyä. Omatunto näyttää meille Jumalan pyhän tahron, jos me vaan rehellisesti asetumma Sanan puhuteltavaksi.

Ajattelepa. Sanan puhuteltavaksi. Ookko ajatellu, että Jumala lähetti Sanansa maailmaan? Sana tuli lihaksi. Jeesus Kristus oli se Sana. Jumala tuli ihmiseksi, joka torella puhutteli meitä.

Mutta Jeesus puhuu aivan toisella lailla kun kukaan sitä ennen. Se lähestyy sellaasia ihimisiä, joita papit ja kirianoppinehet ei ollu koskaan pitäny opettamisen arvoosina. Se puhuu ihimisille lempeästi, mutta kumminkin sellaasella arvovallalla, ettei se mitenkään voinu olla tavallisen puusepän poika. Se näki ihimisen häpeän, se armahti katuvan ihimisen, julisti sen synnit anteeksi ja antoo uuren alun. Se sanoo kaikella rakkaurella: Mee, äläkä enää tee syntiä.

Luu kurkkuhun

Jeesus ei suhtautunu syntiin lepsusti. Varsinkin niille, jokka esitti olevansa parempia kun muut, se pani luun kurkkuhun. Että jos meinaatta teoollanna tulla vanhurskaiksi, niin ponnistelkaa vielä kovemmin! Laki on ankara.

Miten me sitten kestämmä lain eres, kun se on niin vaativa? Apostoli Paavali oppi tämän kantapään kautta: laki on hyvä, koska he herättää meirän omantunnon ja ohojaa meitä hyvään elämään. Mutta jos sillä yrittää tulla pyhäksi ja kiipiä taivaaseen, niin turha luulo. Silloon omatunto vaatii yhä enemmän ja piiskaa meirät aivan hengiltä.

Lakkaa jo isottelemasta

Lain tarkootus on siis sanua, että lakkaa ny jo isottelemasta. Jumala on suuri ja sä oot pieni. Anna Jumalan pelastaa ittes, kun se kerran on sen asian jo järiestäny. Anna lain ajaa sut Kristuksen luokse, ristin juurehen. Sieltä sä löyrät Jumalan armollisen sylin.

Tämän päivän raamatunteksti puhuu justihin tästä. Jeesus kertoo vertauksen miehestä, jonka viikunapuu ei tuottanu hedelmää. Mies käski puutarhurin kaataa puun, mutta puutarhuri pyysi armonaikaa. 'Herra, anna sen olla vielä yks vuosi. Mä muokkaan ja lannootan maata sen ympäriltä. Jospa se ens vuonna teköö herelmää.' Luuk. 13: 6-9.

Jeesus on se puutarhuri, joka haluaa muokata meirän sydämen maaperää. "Vielä yks vuosi", Jeesus vetoaa Isäntään. Isäntä suostuu. Ja puutarhuri muokkaa meidän syräntä niin, että kipiää teköö. Ja ihime tapahtuu: kuolleisiin oksiin virtaa elämää ja oksa puhkeaa kukkimaan ja puu tuottaa hedelmää.

Minun lampaani kuulevat...

Meitä kristittyjä on kutsuttu siunaamaan toisiamma. Näin vuoren viimeesenä päivänä mä kannan sut Taivaallisen Isän siunaavaan sylihin Jeesuksen omilla sanoolla, jokka on kiriootettu Johanneksen evankeliumis, ens sunnuntain tekstis:

(Joh: 10: 22-) "Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistää heitä minulta. Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kuin kukaan muu, eikä kukaan voi riistää heitä Isäni kädestä. Minä ja Isä olemme yhtä."