Sitä saatiin, mitä tilattiin: rento ja lämmintunnelmainen ylistysilta Wanhalla apteekilla. Mukana oli parikymmentä eri ikäistä lapualaista,ja joku naapuriseurakuntalainenkin Härmän suunnalta, miehiä ja naisia, ikähaitari nuorista varttuneisiin.
Koska osallistujia oli reilu joukko, iltoja aiotaan jatkaa joka toinen keskiviikko klo 18-19.30.
Illan olivat kutsuneet kokoon Eeva Kurssi ja Tarja Annala, ja mukana oli myös seurakunnan pastori Ulla Latomäki, joka keitteli avauskerralla porukalle pullakahvit. (Kahvitarjoilua ei välttämättä yleensä ole.) Eeva Kurssi säesti laulut pianolla.
Iltaan kuului kiitosta ja ylistystä laulaen, soittaen ja rukoillen. Ylistyshetkessä ei tarvita laulutaitoa tai -kokemusta, sillä kysymys ei ole esittämisestä, vaan Jumalan kohtaamisesta yhdessä toisten kanssa. Lopuksi kahviteltiin ja seurusteltiin.
Iltaan ei kuulunut valmisteltuja alustuksia tai puheita, mutta illan teeman pohjaksi luettiin Raamatusta ylistykseen ja armolahjojen käyttöön liittyviä raamatunkohtia.
Heli Karhumäki