"Onko se sama Jeesus?" kysyy pieni poika äidiltään.

Kirkkotiellä

Kuusivuotias poika ja äiti,
huntua kantain,
kirkosta kotihin käyvät,
kirkosta kotihin.
Päivä on pilvinen,
sillä pitkänäperjantaina
päivä on pilvinen.

Äitinsä kirjaa kantaa
poika ja omiaan miettii.
”Äiti”, hän äkkiä kysyy,
”onko se sama Jeesus?”
”Mitenkä?” – ”Jouluna, äiti,
muistatko, myös oli Jeesus,
sellainen pieni aivan,
eikä hän itkenyt yhtään,
seimessä heinillä nukkui
eikä itkenyt yhtään.
Onko se sama Jeesus,
joka on ristinpuulla
- tällä tavalla, äiti?”

”On, hän on se sama Jeesus.”

Päivä on pilvinen,
sillä pitkänäperjantaina
päivä on pilvinen.
Äitinsä kirjaa kantaa
poika ja omiaan miettii.

”Kirkossa sanottiin, äiti,
että se toinen Jeesus
yrttitarhassa itki.
Ja sitten ne sotamiehet
tulivat sinne, ja sitten
ne veivät hänet ja löivät
nauloilla ristinpuulle
- tällä tavalla, äiti.
Löivät. Varmaan se koski,
varmaan se kovin koski,
sillä hän huusi isää ja itki…
Äiti, hän itkee nytkin,
kuuletko, koko ajan?”

”Mitenkä? Missä itkee?”

”Sinun kohdallas aivan
kuuluu se itku, äiti.”
”Minun?” Vavahdus puistaa
äitiä niin kuin lyönti.
”Minun? Eikö se itku sitten
sinulle, sinussa itke?”
”Ei, se ei itke tässä.
Jeesus heinillä nukkuu
eikä hän itke yhtään.”

Päivä on pilvinen,
sillä pitkänäperjantaina
päivä on pilvinen.
Äitinsä kirjaa kantaa
syytön, huoleton poika
ja nauraa lintua, nauraa…
Varpunen hyppii tiellä,
hyppii… Oi, miten kevyt!

Jeesus äidissä itkee.

Oiva Paloheimo
(Runot, 1955)