|
|
Veteraanikuorolaisia palkittiin piirin hopeamerkilläEtelä-Pohjanmaan sotaveteraanipiiri palkitsi piirin hopeisella ansiomerkillä Lapuan veteraanikuorolaisia pitkästä ja ansiokkaasta toiminnasta veteraanien hyväksi. Mitalin saajia olivat (ylärivissä vasemmalta) Heikki Harjula, Martti Knuuttila, Jussi Setälä, Lasse Kojola, Esa Tienhaara ja Alpo Nikkola sekä (alarivissä vasemmalta) Tauno Korpi, Matti Luoma, Arvo Halmesmäki, Ilpo Ilkka ja Mikko Karhumäki.
Merkit luovutti piirin hallituksen jäsen Jaakko Palmu, joka Lapualla toimii Lapuan sotaveteraanit ry:n puheenjohtajana. Palmu sanoi olevansa kiitollinen kuorolle sen hienosti hoitamasta kunnia- ja palvelutehtävästä isänmaallisten tilaisuuksien juhlistajana. Hän toivoo, että kuorossa säilyy riittävä määrä laulajia, jotta kuoron perustamisvaiheessa esitetty toivomus toteutuu: viimeinenkin veteraani saatellaan haudan lepoon seppeltä laskettaessa Simpsiön juurelle ”Sotaveteraanin iltahuudon” sävelin. Merkin saaneita onnitteli seurakunnan puolesta kiittävin sanoin tuomiorovasti Juha Ikola. Hän kiitti veteraaneja siitä, että nämä ovat hankkineet suomalaisille vapauden, josta nuoremmat polvet saavat nauttia ”mitään tekemättä”. – Siitä ei ole pitkä matka siihen, mitä armoksi sanotaan: työ on tehty meidän puolestamme, Ikola totesi. ![]() Piirin hopeamerkillä palkitut veteraanit:(ylärivissä vasemmalta) Heikki Harjula, Martti Knuuttila, Jussi Setälä, Lasse Kojola, Esa Tienhaara ja Alpo Nikkola sekä (alarivissä vasemmalta) Tauno Korpi, Matti Luoma, Arvo Halmesmäki, Ilpo Ilkka ja Mikko Karhumäki
Edessä vasemmalla Jaakko Palmu, vasemmalla takana Juha Ikola. |