Henna palasi Isonkyrön-vaellukseltaan ja kertoo nyt, mitä mietti matkalla

Tarkoitus oli rauhassa miettiä lakeuden laajan taivaan alla elämäänsä, tulevaisuuttaan ja hengellisyyttään. Yhtenä matkaeväänä hänellä on ystävältä saatu hartauskirjojen klassikko, 1700-luvun lopulla julkaistu Thomas Willcoxin Kallis hunajan pisara. Niin kuin pyhiinvaellusmatkaan kuuluu, hänet siunattiin matkantekoon.
Lapualainen maaseututausta, herännäisyys, sen tapakulttuuri, arvomaailma ja körttipuvun käyttö ovat alkaneet kiehtoa Hennaa yhä vahvemmin. On herännyt tarve miettiä omalta kohdaltaan, mitä vaikutteita se on antanut yhteisön ajatteluun ja hänen omaan arvomaailmaansa.

Mitä Henna mietti matkalla?

Tiistaina 28.7. aamupäivällä Henna ilmoitti palanneensa Lapualle. Tässä on poimintoja hänen mietteistään.

"Matkalla oli aikaa miettiä elämäänsä. Miten minusta on tullut minä? Viihdyin jo ihan pienestä kankaitten ja lankojen kanssa. Varhaisimmat muistoni liittyvät tekstiileihin. Peitteenäni täkkipussissa oli karkea viltti, mutta 4-vuotissyntymäpäivänä sain lahjaksi ihanan pehmeän täkin. Se on tallessa vieläkin.
Olin kiltti lapsi, ja viihdyin pitkiä aikoja, jos sain leluksi lankakerän ja vähän kankaanpaloja. Muistan, kun kerran viisivuotiaana nyhdin heinätuppoja, hakkasin hiekat pois juurista ja sanoin, että teen pellavia.
Minulla oli kova kiinnostus käsitöihin, ja isosetäni puoliso Ilmi huomasi taipumukseni. Hän jaksoi opettaa ja kannustaa. Muuten olen jäänyt lapsuudessani aika lailla vaille sanallista kannustusta, ja se on vaikuttanut persoonallisuuden kehittymiseen. On jäänyt kannustuksen nälkä.
Kiitoksen aiheena voi kyllä pitää sitä, että minulle annettiin tehtäviä osaamiseni ylärajoilta. Sanottiin vaikkapa että keitä ruoka, kun olin juuri ja juuri sen ikäinen, että kykenin selviytymään siitä. Ja jos tein oma-aloitteisesti jotakin hyödyllistä, sanottiin pontevasti että ”se oli oikein”. Minusta kehittyi toimeen tarttuva ihminen."

Yhden säikeen ristipistot

"Kouluajasta on parempia ja huonompia kokemuksia. Olin jossain määrin koulukiusattu, ehkä siksi että olin pehmeäluontoisena helppo kohde. Mutta käsitöissä pärjäsin. Kerran tein hyvin tarkan ristipistotyön. Irrotin kuusisäikeisestä muliinilangasta kaksi säiettä, ja tein kuviot sillä. Opettaja sanoi, että jos purat työn ja teet saman vielä yhdellä säikeellä, saat todistukseen kympin. Minä purin.
Panen körttiläisyydelle jonkin verran vastuuta asenneilmapiiristä, jossa koreilun kieltäminen ja esinemaailman vaatimattomuus on ohjannut tyytymään rumuuteen. Mutta nythän tilanne on kuitenkin se, että olen mukana suunnittelemassa ja käynnistämässä körttipukujen ompelukurssia Lapualla. Körttipuku on linjakas ja kauniisti leikattu asu, ja pidän siitä. Ja arvostan körttiläisyyden tasa-arvoisuutta ja suvaitsevaisuutta."

Mitä on olla uskossa?

"Tälle kirkkovaellukselle minä lähdin kulttuurisista syistä, mutta lopulta ajattelin kuitenkin olevani jonkinlaisena pyhiinvaelluksella. Kuka osaisi selittää, miksi pyhiinvaellusta pidetään niin monessa uskonnossa tärkeänä. Mitä se vaikuttaa ihmisessä?
Mietin kulkeissani, mitä se on, että on uskossa. Olen yrittänyt ymmärtää kristinuskossa Jeesuksen merkityksen, mutta huomaan hämmästeleväni, miksi häntä tarvitaan syntien sovituksen välikappaleeksi. En minä Jeesusta kiistä, mutta en ymmärrä, miksei syntejä voi antaa anteeksi ilman häntä.
Oli sattuma, että kun sunnuntaiaamuna menin jumalanpalvelukseen Isonkyrön kirkkoon, oli kirkastussunnuntai. Ja kun kävin Ylistaron kirkossa, huomasin että alttaritaulun aiheena oli Jeesuksen kirkastuminen. Mutta minulle Jeesuksen rooli ei kirkastunut.

Tuskin se käy naks naks

Parina iltana matkalla availin ja luin vähän Kallista hunajan pisaraa, ja se antoi monta ajatusta. Mietin, mitä armo on. Jotenkin elän vielä sellaista vaihetta, että omien tekojeni kautta pyrin hyväksi. Eikö ihmisen pidä olla Jumalan kuva?
Koen viime aikoina lähestyneeni monelta suunnalta näitä uskon asioita. Eräs ystävä sanoi, että taidat olla herätyksen tilassa. On vaikea uskoa, että voisin tulla uskoon naks naks, mutta en hymähtele sille, että jollakulla se tapahtuu yhtäkkiä. Luotan siihen, että jotakin syntyy ja kasvaa, kun en estä sitä, mitä tapahtuu.

Lapsuuden päiväkerho teki Raamattua tutuksi

"Kävin lapsena seurakunnan päiväkerhossa, ja monet Raamatun kertomukset ovat sitä kautta hämmästyttävän tuttuja, vaikken ole lukenut Raamattua juuri yhtään. On vaikeaa tarttua siihen. Mutta kuuntelen joskus jumalanpalveluksia Lapuan tuomiokirkosta, ja pidän eniten saarnaosuudesta.
Rippikoulu on nuoren kannalta tärkeä mahdollisuus, sillä siellä ei tarvitse nousta esiin saadakseen uskon eväitä. Saa oppia kavereiden mukana olematta mikään kummajainen. Nuorten kiinnostusta uskonasioihin ei saisi koskaan vähätellä.
Olen harrastanut aikuisiällä sekalaista uskonnollista elämää, joten en kai ole ihan pelkkä pakana. Opiskeluaikana kävin hiljaisuuden retriitissä ja tänä keväänä Valamon luostarissa tutustumassa ortodoksisuuteen. Tässä ateljeessani pidettiin keväällä kinkeritkin. Tulin ottaneeksi, kun kysyttiin, että otatko, ja ajattelin että siihen kansalaisen kuuluu sanoa kyllä."

En pane pahakseni…

"Tuntuu että esirukous ja yhdessä rukoileminen on vahvempaa kuin yksin rukoileminen. Yksin voi harhautua uskomaan vaikka mitä, mutta yhteisessä rukouksessa pysyy varmaankin lähempänä sitä, mihin kristityt uskovat. Yhteistä rukousta kristittyjen kanssa minulla on ollut hyvin vähän. Mutta silloin kun on, rukoillessa tunnen jotakin tavattoman rakastavaa, ja se nostaa kyyneleet pintaan.
Olisi oikeastaan hyvä, jos löytäisin porukan, jossa voisin jatkaa etsimistä, tutkia raamattua ja rukoilla. Olisin kiinnostunut raamattupiiristä, jonkinlaisesta jatkorippiksestä. Raamattu tuntuu hankalasti aukenevalta. Tarvitsisin apua sen vertauskuvien lähestymiseen.
Arkailen Raamatun lukemista omin päin, sillä jos otan yksittäisiä pätkiä ja teen omia tulkintoja, ne voivat mennä harhaan. Luulen, että moni jää hengellisessä etsinnässään yksin, kun jää miettimään, että rohkeneeko johonkin raamattupiiriin mennä.
En pane pahakseni esirukouksia, jotta etenisin tällä etsijän tiellä."

Kuka Henna Mantere?

Hennan tie on kulkenut Haapakoskelta Savonlinnan taidelukioon ja Lapin yliopistoon, josta hän on valmistunut taiteen maisteriksi. Hän toimii tekstiilimuotoilijana ja Lapua-Seuran sihteerinä. Henna on mukana monissa paikallisissa ja maakunnallisissa taideprojekteissa. Hän on myös yhtenä mukana lapualaisessa toimintaryhmässä, joka valmistelee körttipuvun ompelukurssia ja siihen liittyvän perinteen keräämistä kansiin puvun käytön elvyttämiseksi.

Teksti: Heli Karhumäki
Kuvat: Heli Karhumäki ja Henna Mantere

Kuvaa klikkaamalla saat sen nähtäväksi suurempana