"Sielulta saa puuttua kaikki muu paitsi Jumalan sana"

Hyvä seuraväki,
takana on muutama viileä päivä, joista torstaita kuulin määriteltävän yhdeksi kylmimmistä kuuteenkymmeneen vuoteen. Sinä torstaina menetin äitini, hänen äänensä, hänen puheensa, hänen käsiensä lämmön.
Eilinen päivä vei perheemme rakkaan eläinjäsenen, vanhan Ara-koiran, jonka mummukin aina mainitsi ystäväkseen. Ara ei saavu enää taputeltavaksi museon pihaan, pienten leikkijöiden iloksi, se ei nuuhki todeksi Alajoen pelloilla sitä todennäköisyyttä, että viime yön kylmyys tuhosi osan suopöllöjen poikasista.
Arkipäivämme, sen todellisuus on perheessämme muuttunut. Menetyksen äärellä mennyt palaa monin tavoin takaisin, se testaa kykymme luovuttaa, päästää irti siitä, mikä on aikansa ollut pysyvää ja varmaa, se saa kysymään tuliko tärkein sanottua, tehtyä.

Raamattu puhuu ajan merkityksistä

Raamattu puhuu meille sanoin ajasta ja sen merkityksistä alkulehdiltä loppuun. Lohdullinen ja kaunis Saarnaajan kirjan kolmannen lähes runoelma on meille tuttu:
Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla.
Aika on syntyä ja aika kuolla. Aika on istuttaa ja aika repiä istutus.
Aika on surmata ja aika parantaa. Aika on purkaa ja aika rakentaa.
Aika on itkeä ja aika nauraa. Aika on valittaa ja aika hypellä.
Aika on heitellä kiviä ja aika kerätä kivet. Aika on syleillä ja aika olla syleilemättä.
Aika on etsiä ja aika kadottaa. Aika on säilyttää ja aika viskata pois.
Aika on reväistä rikki ja aika ommella yhteen. Aika on olla vaiti ja aika puhua.
Aika on rakastaa ja aika vihata. Aika on sodalla ja aika rauhalla.
Mitä hyötyä on työntekijällä siitä, mistä hän näkee vaivaa?
Minä olen katsonut sitä työtä, minkä Jumala on antanut ihmislapsille,
heidän sillä itseään rasittaaksensa. Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä; mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua.

Viisaat Saarnaajan sanat ovat olleet minulle puhuttelevia ja ymmärrettäviä aikakäsitteen mietteitä, toteamuksia. Sen sijaan Mooseksen kirjan kuvaus ja Johanneksen evankeliumin erilainen ilmoitus ovat olleet vuosien pohdinnan ja ihmettelyn aihe, kunnes niiden sisältö henkilökohtaisella tasolla avautui.

Miksi Jumala ilmaisee itsensä ajassa?

Kun Jumala ilmestyi Moosekselle palavassa orjantappurapensaassa, niin Mooses kysyi Jumalalta Hänen nimeään:
"Kun israelilaiset kysyvät minulta: 'Mikä Hänen nimensä on? niin mitä minä heille vastaan?" Jumala vastasi Moosekselle: "Minä olen se, joka minä olen." Ja Hän sanoi vielä: "Sano israelilaisille näin: MINÄ OLEN lähetti minut teidän luoksenne." 2Moos.3:13–14.
Uuden Testamentin evankeliumeissa Jumala ilmaisee itsensä: Johanneksen 1:1: “Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.”
Miksi Jumala ilmaisee itsensä, nimensä, persoonansa ajassa, joka ilmaistaan sanoilla, mitä se voi tarkoittaa ihmiselle, mitä siitä voi oivaltaa, ymmärtää?
Kaikki koululaiset pänttäävät äidinkielen tunneilla persoonapronominit: minä olen, sinä olet, hän on, me olemme, te olette, he ovat, minä olin, sinä olit, hän oli ja niin edelleen. Täällä museolla asia on pyritty opettamaan ”omalla kielellä”, moon, soot, son, moomma, tootta, non, molin, solit, soli.
Siinä toteutuu Jumalan kuva eli ihminen, Jumalan ilmoittamilla jumaluuden elementeillä ajan ja sanan kautta. Siinä yhdistyvät nerokkaasti aika ja sana, kaksi peruskäsitettä, jotka vain ovat, mutta joiden seuraamukset konkretisoituvat ”mustaksi valkoisella”, historiaksi, todennetuiksi tapahtumiksi, kosketeltaviksi esineiksi. Tämä museon tupakin on aikanaan sanoilla sovittu tehtäväksi, ja sitten teoilla toteutettu.

Diakonia syntyy jumalallisista elementeistä

Olemme diakoniatoimikuntien järjestämissä seuroissa, joilla museon vilkas kesätoiminta on jo vuosia alkanut. Diakonia tarkoittaa kristillistä palvelua. Apostolien tekojen 6.luvussa kerrotaan kuinka alkuseurakunnassa syntyi kiistaa avustusten jakamisesta. Apostolit kehottivat opetuslapsia valitsemaan seitsemän avustajaa eli diakonia. Jos jokin niin tämä toiminta on jumalallisista elementeistä syntyvää, ajallaan sanotusta tehtyä.
Museon ja kulttuuriperinteen parissa toimiessa toteutamme neljännen käskyn sisältöä, kunnioitamme vanhempiemme elämää ja tekoja. Me jatkamme siitä, mihin edellisten sukupolvien aika, sanat, voimat, ymmärrys ja tahto ovat riittäneet.

Luther: Sielu ei tarvitse muuta kuin Jumalan sanan

Lutherin sanoin: "Saamme siis olla varmoja siitä, että sielulta saa puuttua kaikki muu paitsi Jumalan sana ja ettei mikään voi sitä auttaa, jos Jumalan sana puuttuu. Mutta jos sillä on sana, niin se ei enää tarvitsekaan mitään muuta, vaan sana antaa sille kylliksi iloa, ruokaa, rauhaa, valoa, taitoa, vanhurskautta, totuutta, viisautta, vapautta ja kaikkea hyvää ylenpalttisesti".

Äitini muiston äärellä saan toteuttaa rukoillen äitini perintöä

Jotain siunattua tapahtuu ajassa ja sanoin juuri nyt: saan äitini muiston äärellä muotoilla äidinkieleni sanoiksi vanhempieni henkistä ja hengellistä perintöä museolla diakoniaseuroissa. Tahdon toteuttaa sitä perintöä kykyni mukaan rukoillen oikeaa ajoitusta oikeisiin sanoihin oikeisiin tekoihin. Paavali neuvoi nuorta Timoteusta: ”Pidä sinä kiinni siitä, minkä olet oppinut. Sinähän olet siitä varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut.”