Etusivulle | Yhteystiedot | Sivukartta | Tekstikoko | Haku

Lapuan Tuomiokirkkoseurakunta Koulukatu 2
62100 Lapua
**@**

Taloustoimisto
Auki ark. 9-14
puh. (06) 4385 251 ja 4385 250

Kirkkoherranvirasto
Auki ark. 9-14, lisäksi ke 16-17
puh. (06) 4385 230 ja 4385 231

Telefax (06) 4385 270

Professori Jaakko Elenius: Vastuulliset pitäisi tervata ja kierittää höyhenissä!

- Kuinka on mahdollista, että me rikoimme anteeksiantamattomasti sanamme juuri Pohjanmaalla! Sanan pitäminen on maakunnan henkisen perinnön ydintä, muistuttaa Jaakko Elenius. Kuva: Heli Karhumäki

Pitkään Lapualla asunut professori Jaakko Elenius antaa tukensa Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan toiminnalle venäläisnuorten asiassa. Hän osallistuisi mielellään Lapuan tuomiokirkossa pidettävään venäläisnuorten tukikonserttiin, mutta ei viime kuukausien sairasteluidensa vuoksi jaksa juuri matkustella.

Hän kertoo saaneensa primitiivireaktion kuultuaan venäläisnuorten opintoetujen peruuttamisesta kesken tutkinnon.
– Nuoret ihmiset narrataan ensin tänne ja jätetään sitten tyhjän päälle. Vastuulliset virkamiehet, jotka tällaista tekevät, pitäisi tervata ja kierittää höyhenissä!

Opiskelu ulkomailla
kasvatti kansainvälisyyteen

Jaakko Elenius on Pohjalaisen ja Kotimaa-lehden entinen päätoimittaja ja kirkollisiin vaikuttajiin vaikuttajien kärkikaartiin kuuluva pappi ja teologi. Hän itse opiskeli teologiaa Saksassa ja loi arkkipiispa Martti Simojoen oikeana kätenä laajasti ekumeenisia yhteyksiä lännen ja idän kirkkojen välillä kylmän sodan vuosina.
Eleniuksen mielestä sanan pitäminen ja sopimusten moraalinen kunnioittaminen olisi erityisen tärkeä viesti juuri Itä-Euroopan nousevista kulttuureista tuleville nuorille.
– Näissä yhteiskunnissa on kompuroitu yksilön kunnioittamisessa, ja nyt olisi hieno mahdollisuus näyttää heille suomalaista ja pohjalaista elämänmenoa, jossa sana pitää. Ja sanan täytyy pitää! Totuudessa pysyminen on meidän suurin henkinen arvomme yhdessä vapauden kanssa.

Yrittäjäkaupunki haki
työvoimaa tarpeeseen

Elenius muistaa hyvällä, miten Härmänmaan ammatti-instituutti alkoi muutama vuosi sitten värvätä venäläisnuoria Lapualle.
– Silloin puhuttiin hirveästi työvoimapulasta, sillä työvoiman puuttuminen oli Pohjanmaalla pahin yrityselämän ja teollisuuden kehityksen pullonkaula. Oli erittäin viisas idea ryhtyä kouluttamaan täällä työvoimaksi Karjalan ja Inkerin seutujen parhaita miehiä ja naisia. Ja sitten heille tehdään näin, kun lama tulee. Eihän sellainen käy!

Sopimusten pitäminen
on sivistyksen perusta

Elenius muistuttaa jo vanhasta, mutta yhä pitävästä periaatteesta.
– Sopimukset on pidettävä – Pacta sunt servanda. Se on oikeuden ja moraalisen yhteiskunnan peruskivi, koko eurooppalaisen sivistyksen ydin. Jos sopimuksia ei pidetä, millään ei ole mitään väliä. Tämä ymmärrettiin jo varhaiskeskiajalla.
Oikeiden ratkaisujen löytämisessä tulee Eleniuksen mukaan avuksi myös evankeliumin sana.
– Jeesus sanoi, että ihminen ei ole sapattia varten vaan sapatti ihmistä varten. Tämä koskee myös lain henkeä ja yhteiskunnallisia sopimuksia. Jos laki kääntyy ihmistä vastaan, täytyy käyttää luovaa ongelmanratkaisua, jotta ihmiselle ei synny vahinkoa.
– Tässä on nyt vastakkain yli sata elävää ihmistä ja vintturaan mennyt laki. Suomi on vapaa maa ja Lapua on vapaa pohjalainen yrittäjäkaupunki. Kaupungit ja oppilaitokset voivat tehdä järkeviä sopimuksia, ja jos jokin seikka ei ole mennyt jonkin lain pykälän mukaan, siitä ei saa rangaista toista sopimuspuolta.

Elenius toipuu
leikkauksesta

Elenius on asunut puolisonsa Eeva-Liisan kanssa Lapuan-vuosiensa jälkeen jo pitkään Helsingissä, jonne hän muutti siirryttyään Kotimaa-lehden päätoimittajaksi. Viime joulukuussa tehdystä sydämen läppäleikkauksesta toipuminen on ollut hidasta, mutta etenee koko ajan. Parin kuukauden sairaalajakson jälkeen hän on päässyt kotiin ja kohottaa kuntoaan pikku hiljaa.

Teksti ja kuva Heli Karhumäki
Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä Sivun alkuun Tulosta