Vaatimaton viisikko ja potkukelkat

"Olin suunnitellut koko aamupäivän niin suuria, että olin paukahtaa. Yhtäkkiä teki mieli käydä katsomassa sivukylillä jotakin aivan pientä.

Eräs pienen pieni seurakunnan toimintamuoto mahtuu kolmeen sanaan Lapuan kirkollisissa ilmoituksissa joka toinen maanantai: raamatunlukuhetki Hellanmaan seurakuntakodilla. Soitin ja kysyin, saako seurakunnan tiedottaja tulla sivustaseuraajaksi. Tervetuloa vain. Ovet ovat aina auki kaikille.

Sen vähäisemmällä mediahuomiolla ei voi tapahtua mitään. Viisi naista, joista kaksi potkukelkalla, saapuu paikalle kello 13.15. Kellonaika on sovitettu yhteen päiväkerhon kanssa, jotta heille ei tarvitse avata ovia erikseen. Tarjoilua ei ole.

Alkurukouksen jälkeen luetaan ääneen yksi luku Vanhasta ja yksi Uudesta testamentista. Sitten jutellaan siitä, mitä on noussut mieleen. Efesolaiskirje puhuu tänään kaikkein tärkeimmästä, armon osallisuudesta.

Jos jollakulla on murheita, niiden puolesta rukoillaan. Ryhmällä ei ole johtajaa, mutta yksi heistä on vähän enemmän vetovastuussa. Hän on tullut uskoon Ruotsissa 1980-luvulla, ja tuntee hyvin Raamattua. Sitten luetaan loppurukous.

Ryhmä kokoontuu vuodesta toiseen, kesät talvet. Mukana on tällä kertaa yksi emäntä, kaksi leskeä, täysin palvellut kätilö ja taksinkuljettaja. Vuoroviikoin saman pöydän ääressä pidetään varsinainen raamattupiiri, jota johtaa teologiaa opiskellut pankkivirkailija. Ryhmä on silloin melkein sama.

”Miten te jaksatte tulle tänne joka maanantai?” kysyn heiltä. Kysymys hiljentää. Ei ole ennen kysytty.
”No kun ei meinaa malttaa eres orottaa. Se on ihme, mitä kaikkea Raamatusta löytyy. Ei sitä nuorena tiennyt, kun ei ollut aikaa syventyä”, sanoo yksi.

”Sanassa on salattu voima, ja se hoitaa meitä”, toteaa toinen. ”Sanan lukemisessa on aina Jumalan siunaus. Sana tekee meissä sen, mitä varten se on lähetetty. Se ei tyhjänä palaa.”

Saan kuulla enemmänkin. Sana on antanut elävän synnintunnon ja tehnyt Kristuksen nimen kalliiksi. Sana on nostanut murheesta ja yhteinen rukous on kantanut pimeän yli. ”Jäin leskeksi, kun puolisoni kuoli kesken äitini hautajaisten. Ilman tätä joukkoa en olisi selvinnyt”, muistelee yksi.

Tämä vaatimaton viisikko sulkee rukouksiinsa kaikki Kristuksen seuraajat ja ne, jotka vielä etsivät. Eikä vain rukouksissa, vaan arjessa. Sydämeen mahtuvat ystävät, naapurit, vävyt ja miniät, ovat he sitten heränneitä, evankelisia, viidesläisiä tai vapaitten suuntien kristittyjä. Yhteiskristillinen henki on suuri siunaus kylässä, jossa vallitsi ennen herätyssuuntien välinen kylmä sota.

Körttikylän ekumeeninen piiri hajaantuu kello 15. Potkukelkat nitkahtavat liikkeelle. Pyhä Sana kannetaan sydämissä keskelle arkea.

Ja minä kun luulin tulevani katsomaan jotakin pientä."

Heli Karhumäki

Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan tiedotussihteerin kolumni, julkaistu ev.lut.kirkon Kotimaa-lehdessä 19.2.2009.