|
|
Tietoa ei-kristillisistä ilmiöistä - linkkejä kirkon tietopankkiin
Suomeen on rantautunut viime vuosikymmeninä monia uususkonnollisia virtauksia, joita markkinoidaan näkyvästi. Myös ikiaikainen ennustusbisnes rehottaa, aina uusissa muodoissa. Tämä koskee myös Etelä-Pohjanmaata ja Lapuaa.
Monet New Age -virtauksen ilmiöt tarjoavat hyvin houkuttelevalta tuntuvia asioita. Näihin ilmiöihin törmääminen herättää monissa terveen kysymyksen siitä, mihin nämä suuret lupaukset perustuvat ja ovatko ne kristinuskon kanssa sopusoinnussa.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetystyön keskus on koonnut tietoa maailmanuskonnoista ja uususkonnollisista virtauksista. Näin on tehty sen vuoksi, että oikea tieto auttaa ihmisiä erottamaan, millainen palvelu voi olla vaaraksi tai vahingoksi tai millainen uskonnollisuus on selvästi ei-kristillistä. Ytimessään kristinusko on uskoa ristiinnaulittuun ja ylösnousseeseen Vapahtajaan Jeesukseen Kristukseen. Koska Suomi on vielä vahvasti kristillinen maa, monet ei-kristilliset palvelut peittävät tietoisesti uskonnollisen taustansa. Toisaalta monien suomalaisten tieto oman uskonnon perusasioista on jo hämärtynyt, ja he ovat huomaamattaan omaksuneet ajatteluunsa selkeästi ei-kristillisiä uskonnon sirpaleita, kuten uskoa jälleensyntymiseen, karman lakiin tai kaikkialla virtaavaan elämänenergiaan. Monet ovat myös tietoisesti luopuneet kristillisestä uskosta. Jos sinä haluat kirkastaa kristillistä tietouttasi ja saada eväitä monenkirjavan tarjonnan terveeseen arvioimiseen, voit etsiä tietoa tämän sivun yhteydessä olevien linkkien kautta. Tällä sivulla olevat linkit johtavat Kirkon lähetystyön keskuksen (KLK) sivuille. Tämä tietopankki on tarkoitettu avuksi ja evääksi seurakuntien työntekijöille ja jäsenille sekä kaikille asiasta kiinnostuneille. Jumala siunatkoon etsintäsi ja varjelkoon sinua kaikilla teilläsi! Idän kiehtovien uskontojen varjopuolista: http://www.evl.fi/kkh/kuo/klk/uu/varjop.htm Seitsemän eroa New Agen ja kristillisen uskon välillä: http://www.evl.fi/kkh/kuo/klk/uu/7nateesi.htm Synnymmekö jälleen? http://www.evl.fi/kkh/kuo/klk/uu/jalleens.htm Astrologiasta ja horoskoopeista: http://www.evl.fi/kkh/kuo/klk/uu/astrolog.htm Miten arvioida uskonnollisia liikkeitä? Missä menevät suvaitsevaisuuden rajat? http://www.evl.fi/kkh/kuo/klk/uu/suvrajat.htm |