Luonto, eläimet ja hauska seura tekivät seurakunnan perheretkestä 13.9. Ähtäriin tosi onnistuneen. Ilmapiiri oli leppoisa jo bussimatkalla ja pienetkin lapset jaksoivat mukavasti koko päivän ohjelman.
Kuvat: Teemu ja Tanja Kentta
Menomatkalla pysähdyttiin ruokailemaan ja pitämään pieni musiikki- ja hartaushetki Honkiniemen leirikeskuksessa.
Tässä muutama valokuva retkeltä. Perheet saavat ladata kuvia muistoksi yksityiseen käyttöön. Julkaisutarkoituksiin on pyydettävä seurakunnan lupa.
Seurakunnan puolesta retken ohjaajina toimivat varhaisnuorisotyöntekijät Tiina Loima ja Teemu Kentta sekä diakoni Kimmo Niskala.
Toinen retki tehtiin 27. syyskuuta 2008. Siitäkin on tulossa kuvia nähtäväksi lähiaikoina.
 |  |  |
Retkelle lähti täysi bussilastillinen lapualaisia lapsiperheitä. Tässä karhuna pikku Aatu. | Ruuan jälkeen Honkiniemen leirikeskuksessa pidettiin pieni hartaushetki. Topikin lehteili virsikirjan sivuja. | Tiina Loima luki kirjaa, jossa eläinhahmot kertovat raamatun kertomuksia. |
 |  |  |
"Kimmo Niskala ja Teemu Kentta lauloivat ja soittivat eläinaiheisia hengellisiä lauluja. "Jumalan kämmenellä" sekä "Tiellä ken vaeltaa, ken aasillla ratsastaa". | Hartaushetki oli pienimmille myös sopiva lepohetki. | Joitakin peuraeläimiä. Ei voi kaikkea muistaa... |
 |  |  |
Isän ja äidin kädessä on hyvä kävellä. | Villisika röhnöttää. | Kurki. Senhän nyt tuntee jokainen. |
 |  |  |
Ähtärissä ihminen voi muuttua ilvekseksi. | Olisiko se metso? | Ihan tavallinen hirvi on läheltä näin komea. |
 |  |  |
Taru ja Tiia vertaavat omaa pituuttaan eläinten kokoon. | Peräti huuhkaja. | Taru ja Tiia karhuina. |
 |  |  |
Naali tai jokin sen sukuinen. | Metsän kuningas karhu on monelle eläimistä kiinnostavin. | Bussiin mahtui reilut 50 retkeläistä. Kotiin päästiin illalla kuuden aikaan. |
| | |
| | |
| | |
| | |