Etusivulle | Yhteystiedot | Sivukartta | Tekstikoko | Haku

Lapuan Tuomiokirkkoseurakunta Koulukatu 2
62100 Lapua
**@**

Taloustoimisto
Auki ark. 9-14
puh. (06) 4385 251 ja 4385 250

Kirkkoherranvirasto
Auki ark. 9-14, lisäksi ke 16-17
puh. (06) 4385 230 ja 4385 231

Telefax (06) 4385 270

Hautausmaakierroksilla kävi 201 ihmistä

Simpsiön hautausmaan opastettuihin tutustumiskieroksiin osallistui tänä (2008) kesänä 201 kävijää. Kierroksia oli seitsemänä maanantaina. Niistä kolme oli sateisia, neljä poutaisia, mutta sadepäivinäkin kierrokselle oli aina lähtijöitä - määrä vaihteli neljästä viiteentoista.

Kun puskaradio ja lehtijutut olivat kertoneet kierroksen kiehtovuudesta, kesän kahdelle viimeiselle kierrokselle osallistui jo peräti 65 ja 75 ihmistä. Siinä olikin oppaalla tekemistä, että sai äänensä kuuluviin ja suuren joukon kuljetettua hautausmaalla siten, että jokainen näki, mistä puhuttiin.

Jo lähemmäs puolitoista tuhatta ihmistä on tutustunut Lapuan hautausmaakierroksille, joita pidettiin nyt jo kymmenettä kesää. Lisäksi runsaasti ihmisiä on osallistunut epävirallisesti sovittuihin opastuksiin, jotka aloitti ensimmäisenä seurakunnan puistopäällikkö Seppo Tamminen.
Lapuan hautausmaa onkin harvinaisen mielenkiintoinen ja puhutteleva. Kesällä se on vehmas hiljentymisen paikka, "Jumalan puutarha", joka avaa kulkijalle Lapuan värikästä menneisyyttä. Hautausmaasta kertova opasvihkonen "Simpsiön juurella - retkiä Lapuan hautausmaalla" on hyvä apu tutustumiseen. Sitä saa mm. Vanhan Paukun kulttuurikeskuksen info-pisteestä sekä seurakuntatalolta, Koulukatu 2.

Lapuan historiaa tuntevan oppaan esittelemänä hautausmaa kertoo lukuisia tarinoita seudun tapahtumista, ihmisistä, kansanliikkeistä ja kansanluonteesta. Monet omaperäiset muistomerkit, suuret sukuhaudat sekä pienet, koskettavat lasten haudat antavat näköalaa elämän syvyyteen ja muistuttavat jälleennäkemisen toivosta.

Kokeneet Lapuan kaupungin oppaat ovat pitäneet jo useina kesinä suosittuja hautausmaakierroksia. Oppaana oli tänä kesänä Maritta Sipilä.

Kierrokseen osallistuvat saavat seurakunnan lahjana Simpsiön juurella -kirjasen.

Maritta Sipilä kertoo paljon kiintoisaa tietoa hautamuistomerkeistä ja niiden symboliikasta.

Liljan perheen seitsemän lapsen hautaristit ovat aina koskettava näky.

Jo reilusti yli tuhat ihmistä on tutustunut Lapuan hautausmaahan opastetuilla kierroksilla.

Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä Sivun alkuun Tulosta