Etusivulle | Yhteystiedot | Sivukartta | Tekstikoko | Haku

Lapuan Tuomiokirkkoseurakunta Koulukatu 2
62100 Lapua
**@**

Taloustoimisto
Auki ark. 9-14
puh. (06) 4385 251 ja 4385 250

Kirkkoherranvirasto
Auki ark. 9-14, lisäksi ke 16-17
puh. (06) 4385 230 ja 4385 231

Telefax (06) 4385 270

Kehitysvammaleirillä viihdytään, satoi tai paistoi

Kesäleiri Wanhassa Karhunmäessä sujui tuttuun ja turvalliseen tapaan jälleen tänä kesänä. Sadekuurojen välillä kisattiin leiriolympialaisia, jossa lajeina olivat muun muassa kävynheitto, puiden välistä pujottelu, saappaanheitto ja mölkky. Ruuan kehuttiin olleen maukasta ja ohjaajien mukavia.
Myös hengellinen anti on tärkeä osa kehitysvammaisten leiriä. Pastori Pekka Keltto kertoi sunnuntaina 20.7. pitämässään saarnassa, miten jokainen voi ottaa Jumalaan kädestä kiinni - laittamalla kädet yhteen ja rukoilemalla. "Jumala on niin suuri, että hän jaksaa kantaa meitä kaikkia", Keltto muistutti, ja säesti kitarallaan monta tuttua hengellistä laulua.

Näiden kuvien kuvaamiseen seurakunnan ja leiriläisten käyttöön on saatu kuvattavilta lupa. Tällä sivulla olevia valokuvia voi ladata leiriläisten ja heidän läheistensä yksityiseen käyttöön muistoksi.

Kuvia ei saa julkaista tai levittää eteen päin ilman seurakunnan lupaa ja kuvassa olevien henkilöiden suostumusta.

Klikkaamalla kuvaa sen saa nähtäväksi suurempana.

Valokuvat: Heli Karhumäki
Suurenna tekstiä Pienennä tekstiä Sivun alkuun Tulosta